40-vuotias Lincoln Continental on lähes kuusimetrinen käsittämätön muinaisjäänne.

Bensan hinnan noustua 70-luvun öljykriisin myötä amerikkalaisvalmistajat toisensa perään siirtyivät valmistamaan pienikokoisempia autoja. Jopa Cadillacilta nähtiin kompaktiluokan autovirityksiä, mutta Fordin omistama Lincoln piti perinteistä kiinni viimeiseen asti. Vuosimallin 1979 Lincoln Continentalia voi pitää maalla purjehtivien Amerikanlaivojen dinosaurusosaston viimeisenä muinaisjäänteenä. Miltei kuuden metrin pituudellaan, ja yli kahden metrin leveydellään auto hakee tänäkin päivänä vertaistaan uudempien lajitoveriensa keskuudesta Citymarketin parkkipaikalla.

Jos olet koskaan etsinyt autoasi painavat ostoskassit kädessä toinen toistaan tylsemmän väristen saman näköisten autojen joukosta, saattaisit antaa arvoa tälle hervottoman kokoiselle lotjalle. Lincolnia ei voi olla huomaamatta, sillä sen nokka pistää esiin kaikista muista paitsi linja-autorivistöistä. Olipa kuljetustarvetta seitsemälle kaverille, kymmenelle kaljakorille, tai isokokoisen miehen ruumille, niin Continental on ratkaisu murheisiin. Lienee sanomattakin selvää, että mafian keskuudessa vanha kunnon Continental on kyynel silmäkulmassa muisteltu klassikko.


Ainoastaan poliisin turbo-Saabia paetessa saattaa tulla Lincoln-kuljettajalla mamma mieleen. Karvan verran alle 2500 kiloisen limpun voimanlähteenä on nimittäin 159 yskivää konia tarjoileva motti, mikä tarkoittaa 70-luvun luxusautolle käsittämätöntä miltei 17 sekunnin odottelua sadan kilometrin nopeuteen. Jopa 30-luvun ylellisimpiin vaunuihin kuuluva Duesenberg olisi nopeampi! Se mikä Lincolnin nopeudessa hävitään voitetaan auton ylellisessä varustelussa. Auton paino ei koostu moderneista turvavarusteista ja muista hömpötyksistä, vaan rehellisestä Detroitin teräksestä, paksusta kromista ja nahkaverhoilusta.

C-tolpan mielipiteitä jakavat pyöreät opera-ikkunat ovat kunnianosoitusta 20- ja 30-lukujen automuotoilulle. Sisätilojen täydellisyyttä hipova äänieristys takaa rauhan, jonka rikkoo kojetaulusta löytyvän Cartierin valmistaman kellon raksutus. Äärimmäisen pehmeän jousituksen päällä liidellessä, pikkurillillä rattia pyöritellessä ja upottauduttaessa nojatuolimaiseen istuimeen olo on kuin jättimäisen vaahtokarin päällä istuskellessa. Edessä aukeaa avoin maantie kasiraiturin soittaessa Mozartin seitsemättä sinfoniaa aikansa parhaalla autosoittimen äänenlaadulla. Kun maailmaa tarkastelee pienen kiitoradan kokoisen konepellin takaa Lincoln-merkin jököttäessä nokalla, tuntee itsensä arvokkaaksi. Näin ainakin seuraavaan bensa-asemaan asti arvokkuuden kadotessa lompakosta seteli kerrallaan.