560 kiloa painaneella miehellä oli käytössään erikoisvalmisteinen tila-auto.

Meksikolaisella Manuel Uribella on hallussaan Guinnesin maailmanennätys vuodelta 2006. Kyseisenä vuonna hän saavutti suurimman painon, mitä koskaan ihmiskunnan historiassa on ihmiseltä mitattu. Uribe painoi käsittämättömät 560 kilogrammaa. Vuonna 2014 vain 48-vuotiaana menehtynyt Uribe on edelleen yksi maailman kaikkien aikojen lihavimmista ihmisistä.

On sanomattakin selvää, että tällaisen elopainon siirtelyyn tarvittiin jo perus-Puntoa järeämpää kalustoa. Chevroletin Astro tunnetaan piskuisena tila-autona, eikä sekään ensimmäisenä tulisi mieleen tällaista massaa kuljeteltaessa. Vuonna 2009 Uribe sai kuitenkin käyttöönsä rakennellun vuosimallin -89 Astron, johon mies voitiin lastata sänkyineen. Lava-malliseksi muutettu, ja takaosaansa telin saanut auto sai kuljettajakseen Uriben vaimon.


Auto tuli todelliseen tarpeeseen, sillä tätä ennen mies oli päässyt liikkumaan sängystään viimeksi kuusi vuotta aiemmin. Uriben ystävät olivat myös innoissaan kulkuvälineestä. Auto sai eräänkin viittasankarin siipiauton nimeä mukaillen heti nimen Meme-mobile Manuelin lempinimen mukaan. Mies saatiin siirrettyä sänkyineen auton lavalle haarukkatrukkia käyttämällä. Miltei kymmenen vuoden takaisissa haastatteluissa mies suunnitteli aloittavansa bisneksen autojen osien parissa. Paino koitui kuitenkin miehen kohtaloksi, mutta hänen tekemänsä ennätys voi olla melko hankala rikottavaksi. Ehkäpä parempi niin.