Auton osto Virosta – vaihtoehto Saksalle

Auton osto ulkomailta kiinnosta suomalaisia vuodesta toiseen. Eniten autonostajaa kiinnostaa hintataso, joka on muualla Euroopassa poikkeuksetta autoverotuksen riivaamaa Suomea matalampi. Myös paremmin varusteltua tai suurimoottorista autoa halajavan on syytä suunnata katseensa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Moni hakija suuntaa matkansa Saksaan. Suosiotaan ovat nostaneet myös Benelux-maat, Ranska ja Italia, eli autonhakureissu venähtää väkisin 3-4 päiväksi. Jos haluaa selvitä autokaupoista nopeammin, kannattaa katse suunnata Ruotsiin tai Baltiaan, jolloin reissun pystyy tekemään päivässä. Me suuntasimme kulkumme Viroon.

Suomalaisille tuttu Tallinna on mainio paikka myös nopeiden autokauppojen tekemiseen ja kaupoille ehtii päivässä – jos tietää mitä hakee. KUVA: Joose Luukkanen

Haussa paku isolla koneella

Hakusessa oli jo useamman kuukauden ajan ollut kolmilitrainen Fiat Ducato, Citroen Jumper tai Peugeot Boxer tarpeisiin sopivassa kakkoskorkeassa ja kakkospitkässä muodossa. Suurella Ivecon koneella varustettu auto ei ole yhtä yleinen kuin pienemmät mallit, joten se osoittautui hankalaksi löytää Suomesta. Auton merkillä ei tässä kohtaa ollut merkitystä, koska suurimmalla moottorilla varustetut autot ovat identtisiä pienemmistä malleista poiketen.


Auton etsintä oli kestänyt jo pitkään, koska varsinaista kiirettä ei ollut. Yhdestä aidosta suomiautosta melkein syntyi kaupat, mutta liian pitkäksi venähtänyt hinta suhteessa auton kuntoon teki stopin hankkeesta. Sopivia autoja on muualla Euroopassa tarjolla kohtuullisesti, mutta koko ei ole yleinen muuallakaan. Suuremman haasteen aiheutti ilmastoinnin puuttuminen monista autoista. Ilmeisesti puhe hyvin varustelluista suomipakuista ei ole urbaani legenda, vaikka ilmastointia luulisi tarvitsevan paljon useammin etelän keleissä.

Haussa oli 100-200 000 km ajettu ja säännöllisesti huollettu pakettiauto. Kalleimmat kilometrit ovat tässä kohtaa jo takanapäin, ja toisaalta nykypaku kestää vähintään saman verran ajoa jos sitä yhtään huolletaan. KUVA: Joose Luukkanen

Löysimme Belgiasta ensimmäisen täysin kriteereitä vastaavan yksilön. Jumper 3,0 H2L2 oli varustettu paitsi ilmastoinnilla, niin myös vetokoukulla, cruisella ja 270 astetta aukeavilla takaovilla. Auto oli juuri se mitä haettiin, mutta ilmeisesti kerralla oikealle tasolle asetettu hinta takasin sen, että auto myytiin nenän alta. Listalle jäi pari Tukholman yksilöä, joista toinen oli silminnähden ruostunut ja toinen hinnalta pikkaisen budjetin yli. Niinpä lähdimme Tallinnaan tarkastelemaan kriteerit täyttävää vuosimallin 2011 Peugeot Boxeria ja ottamaan selvää onko viroautosta suomiauton voittajaksi.

Helposti Tallinnaan

Suomenlahden yli kulkee etenkin kesäaikaan autolauttoja jatkuvasti. Valitsin Tallinkin 7:30 lautan, jolloin olisin perillä autoliikkeessä ennen yhtätoista. Jos mitään yllätystä ei tulisi, ehtisi iltalautalle leikiten. Panostin 15€ Comfort loungeen, koska pikkurahalla saa istua väljemmin, litkiä kaffetta ja mussuttaa munkkia vaikka koko matkan – money well spent! Tiukalla aikataululla paikalle tulevan kannattaa huomioida, että Tallinkin terminaali on nykyisin aivan Länsisataman päässä, joten vanhasta muistista suunnistava saattaa hypätä spårasta ulos pykälää liian aikaisin. Aamu-unisen matka meni juoksuksi, mutta laivaan ehdittiin!

Tallinkin uusi terminaali löytyykin aivan Eteläsataman kärjestä. Ratikalla saapuvan on syytä olla tarkkana. KUVA: Joose Luukkanen

Otin taksin Mustamäellä sijaitsevaan liikkeeseen, jossa kutakuinkin kuvauksen mukainen auto odotti syynäystä. Auto oli uutena samasta liikkeestä ostettu ja myös siellä huollettu, joten kilometrien saattoi olettaa pitävän kutakuinkin kutinsa niiden vastatessa auton yleisilmettä. Hieman yllättäen autoa ei päässyt koejamaan kuin liikkeen pihaa ympäri, koska liikennevakuutus ei ollut voimassa. Selitys tuntui perin oudolta, mutta onneksi pihassa sai vauhdin sentään seitsemäänkymppiin…

Tuttu malli on helppo arvioida

Tutkin auton perinpohjin ja se osoittautui kotimaisia yksilöitä parempikuntoiseksi. Helmoissa oli ruostetta kuten käytännössä kaikissa samanikäisissä autoissa on, mutta muuten korissa ei ollut suurempaa sanomista muutamia kiveniskemiä lukuunottamatta. Kaikki sähkölaitteet toimivat ja ilmastointi puhalsi kylmää. Kun mukana oli vielä lähes uudenveroinen talvirengassatsi allaolevien kohtuuhyvien kesärenkaiden seurana, ja edelliskeväänä oli uusittu alustan osaa oikein urakalla, oli pakko siirtyä hieromaan kauppaa.

Tätä ennen olin koeajanut alun toistakymmentä vastaavaa autoa, joten kokemuspohjaa oli jonkun verran. Auton veroton pyyntiihinta oli reilut seitsemän tonnia (eli arvonlisäveroineen nafti 9000€), kun vastaavanikäinen ja helmoista rajusti ruostunut aito suomiauto olisi kustantanut viitisen tonnia enemmän. Vaikka hakureissusta syntyy kuluja jokunen satanen eikä autoveroltakaan voi välttyä, niin tuntipalkalle hommassa kyllä pääsee. Kun tuoreessa muistissa oli vielä paria päivää aiemmin testattu, pykälää pienemmällä koneella varustettu ja reilut 80000 km enemmän ajettu suomiauto loppuunajetuilla renkailla ja risalla ilmastoinnilla, niin ostopäätös syntyi suorastaan helposti.

Tarkan syynäyksen perusteella päädyttiin kaupoille. Myyjä osasi asiansa ja sai pidettyä hinnan kohdillaan hyvän huoltohistorian ansiosta. KUVA: Joose Luukkanen

Suomalainen autonhakija on helppo asiakas autokauppiaalle, koska myyjä tietää, että paikalle ei ole tultu vain renkaita potkimaan, etenkin jos on kysellyt autosta etukäteen. Niinpä en saanut tingattua hinnasta kuin muutaman hassun euron, vaikka yritin kaikkeni. Myyjä veti homman mainiolla ja ammattimaisella otteella soittaen välillä esimiehelleen ja esitellen autolle liikkeen piikkiin tehtyjä kattavia huoltoja (lue lisää tästä mainiosta autokauppiaasta Huippumyynnin blogista). Toisaalta auto oli luvatussa kunnossa eikä selviä tinkauspaikkoja yksinkertaisesti ollut. Parempaan lopputulokseen olisi kuitenkin voinut päästä, jos olisi ollut liikkeellä vähän väljemmällä aikataululla.

Paperityöt vievät aikaa

Kaupanteko sujuu kuten Suomessakin. Auto ostettiin yrityksen nimiin, joten luonnollisesti tarkistettiin ostajan henkilöllisyys ja oikeus tehdä autokauppaa yrityksen nimissä. Myyjä tarvitsi tähän ajantasaisen kaupparekisteriotteen, jonka tilasin paikan päällä netissä ja lähetin sähköpostilla myyjälle. Koska auton kauppahinta sisälsi arvonlisäveron, vähennettiin veron osuus pyyntihinnasta ostajan ollessa arvonlisäverovelvollinen.

Paperien teko sujui käden käänteessä, mutta autoa ei saanut heti mukaan. Lähes kaikki liikkeen autot olivat nimittäin rahoitusliikkeen omistuksessa, joten auto täytyi ensin palauttaa liikkeen nimiin. Prosessissa kului useampi tunti, joten lampsin luppoajalla Kristiine Centeriin tappamaan aikaan.

Odotellessa ehti lounastaa ja vaikka käydä ostoksilla. Maittava satsi kiinalaista irtosi vitosella läheisestä ostoskeskuksesta. KUVA: Joose Luukkanen

Kotia kohti

Auton paperitöissä meni muutama tunti, jonka jälkeen pääsin liikkeelle. Auton toinen avain oli hukkunut, joten myyjä lupasi tilata uuden ja lähettää sen Suomeen (näin myös kävi, mutta ajonesto jouduttiin koodaamaan liikkeessä). Autolle kirjoitettiin vuorokauden mittainen siirtolupa, jolla sen sai ajettua laivaan. Mikäli mahdollista kannattaa autoon siirtokilpien sijaan jättää alkuperäiset virolaiset kilvet, joilla saa ajaa Suomessa kolmen kuukauden ajan aina autoveron maksuun saakka.

Auton käyttöönottoa varten täytyy siitä tehdä ilmoitus verottajalla. Ilmoituksen tekeminen onnistui sujuvasti laivassa, eli tulliin ei tarvitse enää pysähtyä. Tämän jälkeen autoa saa käyttää kolmen kuukauden ajan, kunhan vakuutukset ja rekisteröinti ovat kunnossa. Koska virolainen siirtolupa oli voimassa vain vuorokauden, riensimme heti seuraavana päivänä tekemään rekisteröintikatsastusta. Kannattaa siis vaatia myyjältä paperit useammalle päivälle, jos esimerkiksi seuraavana päivänä ei pääse konttorille ja haluaa ajaa autolla.

Viranomainen kyykyttää

Tuontiauton rekisteröinti ei ole edelleenkään läpihuutojuttu, vaikka auto tuotaisiin toisesta EU-maasta. Ei, vaikka auto olisi ollut uudesta asti käytössä EU-alueelta. Se siitä vapaasta liikkuvuudesta…

Rekisteröintikatsastus jäikin vaiheeseen paperien puutteellisuuden vuoksi. Vaikka auto oli ollut Viron rekisterissä, ei tämä riittänyt suomalaiseen rekisteröintiin. Ja vaikka auton myyjä toimitti kaikki mahdolliset paperit mitä autossa oli (ja pari ylimääräistä), ei autoa saatu rekisteriin puuttuvan tyyppihyväksyntätodistuksen vuoksi. Pian selvisi, ettei tyyppihyväksyntätodistus edes ollut pakollinen pakettiautolle vuonna 2011, mutta niin vaan sitä vaadittiin…

Odotimme pientä säätöä autoa rekisteröitäessä, mutta loppujen lopuksi säätöä oli vähän enemmän. Onneksi ennen paluumatkaa konttiin lastattiin pikku satsi relaksantteja, joiden voimin turhauttava rekisteröintiprosessi sujui rennosti. KUVA: Joose Luukkanen

Autoveropuolella vaaditaan ensin rekisteröintikatsastus tehtäväksi. Jätimme paperit ja tiesimme täydennyksiä tarvittavan. Rahanhimoinen verottaja toimi nopeasti ja vaati paperitäydennyksiä täysin naurettavalla muutaman päivän varoajalla, joten jo pelkästään auton pitämiseksi ajossa rekisteröintikatsastuksen jälkitarkastupäivään saakka joutui jo vääntämään. Taas tuli selväksi, että automiestä kyykytetään kaikin mahdollisin keinoin.

Auto saatiin lopulta rekisteriin, kun maahantuojalta saatiin paperit ettei tyyppihyväksyntää löydy, ja annettiin tiedot erillishyväksyntää varten. Käytännössä samat tiedot löytyivät myös virolaisista papereista, mutta jostain syystä vasta näillä tärppäsi. Aikaa jälkitarkastukseen jäi kokonainen päivä, joten tiukille meni! Säätämisen välttämiseksi kannattaa jo auton myyjää vaatia hankkimaan virallinen COC-todistus.

Kohtuullinen säästö

Tieto ajoneuvoveron suuruudesta saatiin tämän jälkeen nopeasti. Autoveron määrä oli 1850€ mikä oli pikkaisen odotettua suurempi. Kaikkien hakukulujen jälkeen auton haussa säästi noin 3000€, mikä on ihan kohtuullinen korvaus vaivannäköön nähden. Kun auto on bonuksena suomalaisia verrokkeja parempikuntoinen ja isot huollot on juuri tehty, voi hankintaan olla tyytyväinen.