BMW esittelee Genevessä todella näyttävän konseptin – 8-sarjan Gran Coupé antaa esimakua baijerilaisten lippulaivasta

Kenellekään autoalaa seuraavalle ei tule varmasti enää yllätyksenä, että BMW esittelee vielä tämän vuoden aikana uuden 8-sarjan coupén. Se herättää henkiin viimeksi 1990-luvulla käytetyn mallimerkinnän ja toimii samalla manttelinperijänä äskettäin tuotannosta poistuneelle 6-sarjan coupélle. Kasi asemoidaan kuitenkin pykälää tai paria arvokkaammaksi, jotta se pystyy kilpailemaan täysiverisesti mm. Mersun S-luokan kaksiovisten versioiden kanssa.

Loppuvuodesta myyntiin tulevan coupén jälkeen vuorossa on kangaskattoinen avoversio, ja valikoimaa täydentää myös vähintään 600-heppainen M8-muskelimalli. Ne kaikki on bongattu jo salavalokuvaajien linsseihin, joten kehitystyö on varsin pitkällä. Yksi on kuitenkin ollut vielä joukosta poissa, koska 6-sarjan nelioviselle Gran Coupélle ei ole ollut tiedossa vielä seuraajaa. Markkinoille lanseerattiin kyllä äskettäin 6-sarjan GT:ksi nimetty luukkuperämalli, mutta se toimii seuraajana aiemmalle 5-sarjan GT:lle.

8-sarjan Gran Coupé on kuitenkin tulossa, ja autoa enteilevä konsepti tuodaan suuren yleisön ihailtavaksi pikapuoliin ovensa avaavassa Geneven autonäyttelyssä. BMW julkaisi tutkielmastaan jo ensimmäisen tiiserikuvan, joka esittää neliovisen luksuscoupén sivuprofiilia. Kuvassa on toki liioiteltu auton mittasuhteita, eli esimerkiksi pyörät näyttävät ylisuurilta ja nokka todennäköisesti todellisuutta pidemmältä.


Tärkein käy kuitenkin selväksi. Etuvalot ovat samanlaiset viirut kuin jo viime vuonna paljastetussa kaksiovisen coupén konseptissa, ja perää koristaa myös vastaava, takaluukun kulmaan integroitu ankanpyrstöspoileri. Uuden Gran Coupén sivuikkunaprofiili on leikattu takaosasta terävämmin kuin 6-sarjan edeltäjässä, mikä tuo nelioviseen autoon enemmän coupé-henkeä.

Muita yksityiskohtia joudutaan odottelemaan Geneven näyttelyn avautumiseen asti. Tuotantoversio saattaa tulla myyntiin jo ensi vuonna, ja sitä vauhdittanee pitkälti sama moottorivalikoima kuin kaksiovisen coupén kohdalla. Tämä tarkoittaa ahdettuja bensakuutosia ja -kaseja, mutta dieseleitäkään ei unohdeta. Jonkinlainen hybridiversiokin saattaa olla luvassa, ja todennäköisesti kaikkein kalleimmaksi Bemariksi asettuva M8 Gran Coupé on käytännössä varma asia. V12-moottoria ei sen sijaan nähtäne enää Kasin keulalla, koska BMW:llä on hankaluuksia saada kaksitoistamukinen mylly uusimpien päästömääräysten mukaiseksi.