BMW-kuljettaja pillastui, kun hänen märkään sementtiin pysäköimänsä auto jämähti paikoilleen.

Olisi kohtuullisen itsestään selvää olettaa, että jos rakennustyömaasta varoitetaan lukuisilla kartioilla ja vilkkuvilla varoitusvaloilla kieltokyltteineen, niin tätä osaisi hieman varomattomampikin autoilija varoa etukäteen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut Yhdysvaltain Georgiassa asuvan naisen osalta, joka onnistui pysäköimään Bemarinsa märälle sementtityömaalle.

Toivuttuaan järkytyksestä nainen väitti, ettei voinut mitenkään ymmärtää joutuvansa autoineen tällaiseen kiipeliin. Tapauksesta syntyi riita kahden osapuolen välille, sillä työmaasta vastannut kunta on asiasta täysin vastakkaista mieltä. Neitonen nimeltä Eleysia Morris oli ajelemassa valmistumislahjaksi saamallaan 3-sarjan punaisella E92 coupe-BMW:llä isänsä talon edustalla, kun koko hötäkkä sai alkunsa. Kunnan virallisen vastineen mukaan Morris ajoi varoituksista piittaamatta autonsa keskelle rakennustyömaata, jossa oli meneillään 18-tuumaisen pääviemäriputken asennuksen loppuvaihe.


Pian epäonniselle autoilijalle valkeni, että tällaisen virheen tekeminen tulee hyvinkin kalliiksi. Morrisin uutiskanavalle antamassaan videohaastattelussa hän tosin kuvailee tapahtunutta, että oli väistämässä aggressiivisesti hänelle tööttäillyttä lava-autoa, minkä johdosta lopulta ajautui ajoneuvoineen märälle sementille. Epäilyjen mukaan nainen saattoi todellisuudessa pelästyä työmaa-ajoneuvoa, joka yritti varoittaa naista parkkeeraamasta kielletylle alueelle. Lopulta sementtiin jämähtänyt auto jouduttiin irrottamaan varsin hintavin toimenpitein, eikä auto itsekään säästynyt vaurioitta.

Tällaisissa uutisissa nostetaan yleensä erityisesti esille auton merkki, mikäli se sattuu olemaan kyseisen baijerilaisfirman tuotoksia. Osalla on jotain hampaankolossa Bemari-kuljettajia kohtaan, jotka he kokevat ylimielisiksi, ja liikennesäännöistä piittaamattomiksi kaahaajiksi. Tällaisessa tilanteessa ei ole kuitenkaan syytä nauraa onnettomalle BMW-kuskille. Ei ainakaan niin kauaa, kunnes kunta on todistettu olleen oikeassa.