BMW lanseerasi möhkömaasturinsa – X7:ssä kaikki on suurta munuaismaskia myöten

BMW on viime vuosina kehitellyt uusia malleja lähes kaikkiin mahdollisiin markkinarakoihin, mutta yksi segmentti on tähän asti jätetty kilpailijoiden heiniksi. Baijerilaisilla ei ole nimittäin ollut tarjota massiivista seitsemänpaikkaista katumaasturia Mercedes GLS:n ja kumppanien haastajaksi, joten sellaista lähdettiin suunnittelemaan pykälää pienemmän X5:n pohjalta. Autosta annettiin esimakua jo viime syksynä Frankfurtin autonäyttelyssä paljastetun konseptin avulla, ja nyt tuotantoversio tuotiin vihdoinkin julkisuuteen.

X7 on muhkea ilmestys, koska auto on 5,15 metriä pitkä, karvan verran alle kaksi metriä leveä ja lähes 1,80 metriä korkea. Akselivälilläkin on mittaa peräti 3,10 metriä. G07-koodinimen saanut uutuus tehdään X3:n ja X5:n tavoin USA:n Spartanburgissa, mikä kertoo jo X7:n yhdestä päämarkkina-alueesta. USA:n, Kiinan, Venäjän ja Lähi-idän markkinoiden tärkeys näkyy myös auton muotoilussa. Kaikki on isoa ja näyttävää, ja esimerkiksi munuaismaski on baijerilaismerkin historian kookkain. Myös etuvalot ovat kasvaneet kokoa viimevuotiseen konseptiin nähden, ja kattolinjasta on tehty varsin pysty tehokkaan tilankäytön ehdoilla.


X7:n on tarkoitus toimia katumaasturivaihtoehtona 7-sarjalle, ja niinpä erityisesti takapäästä löytyy sukunäköä BMW:n isoimpaan sedaniin. Takavalojen muodoissa on selviä yhteneväisyyksiä, ja niiden välissä komeilee vastaava kromilista kuin Seiskassa. Sisustakin edustaa vähintään saman tason luksusta, mutta X7:n teknologia on nykyistä 7-sarjaa modernimpaa. Tietoviihdejärjestelmänä palvelee baijerilaisten viimeisin BMW Operating System 7.0, joka ymmärtää myös puheohjausta. Tiedot esitetään kahdella 12,3-tuumaisella ruudulla, joista toinen hoitaa myös mittariston tehtäviä.

Keskimmäisen penkkirivin normaalin takaistuimen voi lisähintaan korvata kahdella erillisistuimella, jotka tarjoavat tuuletusta lukuun ottamatta samat herkut ja säädöt kuin etupenkitkin. Matkustamon valoisuutta lisää vakiovarusteisiin kuuluva kolmiosainen panoraamakatto, ja kolmella penkkirivillä tavaratilan vetoisuus on 326 litraa. Ilman takimmaisia istuimia ruuma laajenee 730 litraan, ja kaikki takapenkit kaadettuina volyymiä riittää peräti 2120 litran verran. Istuimet taittuvat alas sähköisesti, mikä sopii hyvin lippulaivatason SUV:n arvolle.

Vakiovarustetasoa voi kohentaa vielä kahdella paketilla, jotka tottelevat Design Pure Excellence – ja M Sport -nimiä. Ensiksi mainittu korostaa ylellisyyttä mm. runsaan kromin käytön ja 21-tuumaisten vanteiden myötä. M Sportissakin on samankokoiset kiekot, mutta auton habitus on sporttisempi mm. etupuskurin isompien ilmanottoaukkojen ansiosta. Lisähintaan tarjolla on jopa 22-tuumaiset vanteet X7:n kaikkiin versioihin.

Ajoavustinpuolella saatavilla on käytännössä kaikki assistentit, joita BMW Groupin valikoimasta tällä hetkellä löytyy. Mm. jarrutustoiminnolla varustettu mukautuva vakionopeudensäädin sekä kaupunkiliikenteen hätäjarrutustoiminto ovat vakiona, ja sama koskee myös automaattisella tasonsäädöllä varustettua ilmajousitusta. Lisähintaan autoon voi ruksia myös erityisen maastoajopaketin, joka tuo mukanaan pohjapanssarin ja neljä maastomoodia.

Euroopan ulkopuolella X7:n pellin alle saa myös tuplaturbokasin, mutta vanhalla mantereella asiakkaiden täytyy tyytyä suoriin kuutosiin. Toistaiseksi ainoana bensakoneena palvelee xDrive 40i -mallin kolmilitrainen turbokuutonen, joka tuottaa 340 hevosvoimaa. Dieselpuolella saatavilla on puolestaan xDrive 30d -version 265-heppainen pata, ja enemmän tehoa kaipaaville tarjotaan M50d:n neliturboista myllyä. Siitä irtoaa jo tasan 400 hevosvoimaa ja 760 newtonin maksimivääntö, joiden turvin X7 pinkaisee 5,4 sekunnissa nollasta sataan. Myöhemmin tulossa on vielä ainakin pistokehybridi. Ensimmäiset X7:t saapuvat BMW-liikkeisiin vielä tämän vuoden puolella, ja ainakin Saksassa uutuuden lähtöhinnan pitäisi jäädä 7-sarjan alapuolelle.