Bond ajaa kohta sähköllä – Aston Martin esitteli yli 600-heppaisen Rapide E:n

Sähköistyminen etenee kovaa vauhtia kaikissa autoluokissa, ja tämä koskee luksus- ja superautovalmistajiakin. Myös brittien kansallisylpeyksiin kuuluva Aston Martin on satsaamassa sähköautoihin, ja Lagonda-sisarbrändi keskittyy tulevaisuudessa ilmeisesti pelkästään niihin. Brittimerkin ensimmäinen täyssähköauto on kuitenkin kehitetty olemassa olevan Aston Martinin pohjalta, ja se tuotiin nyt ensimmäistä kertaa julkisuuteen pitkän tiiserikampanjan jälkeen.

Rapide E -nimeä totteleva uutuus esiteltiin Shanghain autonäyttelyssä monen vuoden kehitystyön jälkeen. Auto on tehty bensa-V12:lla ryyditetyn ”tavallisen” Rapidin pohjalta, eli kyseessä on markkinoiden linjakkaimpiin kuuluva neliovinen coupé. Auton perusmuodot eivät kuitenkaan edusta enää Astonin uusinta designia, koska Rapide alkaa olla jo kymmenisen vuotta vanha malli. Sähköversiota on kuitenkin tuoreutettu mm. uusilla puskureilla, jotka saavat sen myös erottumaan polttomoottorisisarestaan.


Rapide E on luotu yhteistyössä Williams Advanced Engineeringin kanssa, ja se saa kunnian olla ensimmäinen Astonin uudessa St Athanin tehtaassa valmistettava auto. Uutuudessa luotetaan 800 voltin sähköjärjestelmään ja 65 kWh:n akkupakettiin, joka on koteloitu kevlariin ja hiilikuituun. Akut on sijoitettu polttomoottorin paikalle Rapiden keulalle, ja niiden voima ohjataan takakiekkoja pyörittäville sähkömoottoreille. Niiden huipputehoksi kerrotaan 601 heppaa, ja maksimivääntö kirjataan 950 newtonmetrin lukemaan.

Toimintasäteeksi ilmoitetaan puolestaan maksimissaan 320 kilometriä uuden WLTP-syklin mukaan mitattuna, ja tavallisella laturilla toimintamatkaa saa ladattua noin 300 kilometriä tunnin aikana. Hommaa voi vielä nopeuttaa pikalaturilla, ja auton mukana kulkevalla laturilla akut saa täyteen noin kolmessa tunnissa. Virtaa riittää myös suoritusarvoissa, koska Rapide E:n luvataan kiihtyvän 60 mailin tuntinopeuteen (96 km/h) alle neljässä sekunnissa. Huippunopeus on puolestaan rajoitettu 250 km/h:n lukemaan.

Alustan kehitystyöhönkin on panostettu, ja tarjolla on GT-, Sport- sekä Sport+-nimiset ajomoodit. Myös jouset ja iskunvaimentimet on säädetty uudelleen sähkötekniikan ehdoilla, ja takavetoisen auton pitoa parantaa taka-akselilta löytyvä lukkoperä. Aerodynamiikkaa kohennetaan puolestaan pohjan uusilla verhouksilla sekä etusplitterin ja takapuskurin ison diffuusorin avulla. Jopa Pirelli P-Zero-renkaat on räätälöity sähkö-Astonia varten, joten James Bondin kelpaa hypätä Rapide E:n rattiin seuraavassa leffassaan. Muiden autoa himoitsevien kannattaa toimia nopeasti, koska tuotanto rajoitetaan vain 155 yksilöön.