Borgward esittelee pian toisen uuden mallinsa

Borgward oli yksi Länsi-Saksan maineikkaimmista automerkeistä toisen maailmansodan jälkeisen talousihmeen aikana 50-luvulla ja 60-luvun alussa. Pienen valmistajan resurssit eivät kuitenkaan pysyneet perässä malliston laajentamisen kanssa, ja Borgward joutui laittamaan lapun luukulle vuonna 1961. Carl F. W. Borgwardin luotsaaman automerkin konkurssi oli aikanaan varsinainen uutispommi, ja yrityksen kaatumisen todellisista syistä on keskusteltu vuosikymmenien ajan.

Borgwardin perustajan pojanpoika Christian Borgward herätti Borgward-nimen henkiin muutama vuosi sitten kiinalaisrahoituksen avulla. Ensin kuultiin vain suuria suunnitelmia, ja esimerkiksi viimekeväisessä Geneven autonäyttelyssä Borgwardilla oli oma osastonsa, mutta ei vielä yhtään uutta autoa. Sen sijaan näyttely-yleisön mieliin haluttiin palauttaa automerkin komeaa historiaa paikalle tuodun 50-luvun Isabellan avulla. Isabella oli Borgwardin tunnetuin ja ehkäpä kaunein malli merkin kulta-ajalla.

Viime syksynä Frankfurtin autonäyttelyssä nähtiin vihdoinkin uuden ajan ensimmäinen Borgward. BX7-nimisen crossoverin muodoissa oli selviä yhtymäkohtia mm. Audin eri malleihin, mutta kokonaisuus oli kuitenkin omaleimainen ja tyylikäs. Pääsin istumaan käsityönä tehdyn esisarjan prototyypin sisälle näyttelyn lehdistöpäivien aikana, ja laatuvaikutelmakin vaikutti yllättävän korkealta aivan tyhjästä nyhjäistyyn merkkiin. Toki BX7:sta huomasi, että autossa riittää vielä viilattavaa ennen sarjatuotannon alkua. Uuden ajan Borgwardit suunnitellaan Saksassa, mutta valmistus tapahtuu merkin omistajan Foton Motorin tehtailla Kiinassa. Ensin autoja on tarkoitus myydä vain Kiinan markkinoilla, mutta myöhemmässä vaiheessa tarjonta laajenee myös valikoituihin Euroopan maihin.


Borgward kertoi jo syksyllä, että BX7 olisi vasta alkusoittoa merkin uudessa tulemisessa. Niinpä kiinalais-saksalainen autonvalmistaja ilmoitti nyt esittelevänsä toisen uuden mallinsa helmikuun lopussa sopivasti juuri ennen Geneven autonäyttelyä. Borgward ei ole kertonut vielä mitään muuta uutuudestaan, mutta siitä voidaan odotella erilaisia tiiserikuvia ja ennakkotietoja tulevien viikkojen aikana.

Borgwardin tavoitteena on tarjota premium-laatua edullisesti, eli muotoilun ja sisustan tyylin yhtäläisyydet mm. Audiin eivät liene sattumaa. Merkin ensimmäinen uusi malli oli crossover, mutta toisen uutuuden korimallia voidaan vasta arvailla. Hyvä veikkaus voisi olla perinteinen sedan. Toisaalta tila-autoillakin on kovasti kysyntää merkin kotimarkkinoilla Kiinassa, vaikka ne ovatkin jääneet Euroopassa pahasti crossovereiden jalkoihin. Kerromme uudesta Borgwardista lisää, kun auto on paljastettu koko komeudessaan ennen Geneven näyttelyä.