Clint Eastwoodin elokuvissa autot ovat miehisyyden symboleja.

Clint Eastwood on klassisen, valkoihoisen miehisen miehen ilmentymä. 88-vuotias sisupussi näyttelee ja ohjaa elokuvia edelleen muiden mielipiteistä välittämättä. Jos pitäisi tiivistää Eastwoodin elokuva neljällä sanalla, olisivat ne hevoset, aseet, parransänki ja autot. 60-luvulla oli lännenelokuva Hyvät, pahat ja rumat (1966), ja 70-luvulla poliisielokuva Likainen Harry (1971), joka vaihtoi hevoset vuosimallin 1968 Ford Galaxie 500:een, isoon ja äijämäiseen Amerikanrautaan. Galaxien yksinkertaisen ytimekäs naamataulu pinottuine ajovaloineen muistuttaakin Eastwoodin juroja kasvoja. Sekä Eastwood, että Galaxie edustavat sitä vanhaa hyvää Amerikkaa, joka rakennettiin verellä, hiellä ja menestyneellä, aina ulkomailla asti ihaillulla autoteollisuudella.

Otetaan herran tuotannosta esimerkiksi elokuva Gran Torino (2008), joka on saanut jo pelkän nimensä komean vuosimallin 1972 Fordin mukaan. Ford ei pelkästään edusta Eastwoodin esittämän päähenkilö Waltin menneisyyttä autoteollisuuden työntekijänä, vaan koko Yhdysvaltain nykyisin nilkuttavaa autoteollisuutta, jonka edistykselliset loistonpäivät ovat jääneet suurimmaksi osaksi historiaan. Likaisen Harryn kerran niin miehisyyttä korostanut Ford on vaihtunut Gran Torinossa vanhan jäärän omistamaksi muinaismuistoksi ajasta, jota nuoremmat sukupolvet eivät osaa enää kunnolla hahmottaa.


Jopa vuoden 1978 piereskelevän orangin käsittävä Mies San Fernandosta –elokuva ei tingi miehisyydestä, mitä tulee Clintin autovalintaan. Siinä Clint nähdään yhdessä karvaisen kaverinsa kanssa vuosimallin 1955 Chevrolet 3100 avolavan ratissa. Kyseinen pikkis edustaa sitä raskasta työtä tekevää perinteistä yhdysvaltalaista kansaosaa, joka jättää pikkurillin koukistelut ja small talkin taivuttelut liituraitaväelle.

PINK CADILLAC, Bernadette Peters, Clint Eastwood, 1989″

Poikkeus Clintin autoissa on elokuva Pink Cadillac (1989), jossa mies nähdään nimensä mukaisesti vaaleanpunaisen vuosimallin 1959 Cadillacin kanssa. Ehkä Eastwood kyllästyi hetkellisesti itsekin luomaansa raastinrauta-imagoonsa, ja halusi nimenomaan autovalinnalla keventää kuvaansa. Ohjasihan herra kuusi vuotta myöhemmin romanttisen Hiljaiset sillat –pätkänkin, joka lienee maailman ainoita elokuvia, jossa mieskatsojallakin saa mennä roska silmään. Toivotaan, että herra Eastwood nähdään vielä mahdollisimman monessa elokuvassa niin kameran edessä kuin takanakin. Clint Eastwood vanhoine autoineen edustaa nimittäin sitä Amerikkaa, kun tehdastyöläinenkin pystyi palkallaan ostamaan uuden kotimaisen auton, ja olemaan siitä aidosti ylpeä.