Costa del Sol autolla #3: El Caminito Del Rey

Costa del Sol - El Caminito Del Rey
Costa del Sol - El Caminito Del Rey

Kolmas kohteemme on El Chorron rotkossa kohtuumatkan päässä rannikosta sijaitseva El Caminito Del Rey. Rotkon pystysuorien, satojen metrien korkuisten kallioseinämien välissä kulkee polku joka parhaimmillaan nousee yli sadan metrin korkeuteen. 1900-luvun alussa rakennettu reitti tehtiin helpottamaan kahden voimalaitoksen välistä kulkua läpi rotkon. Vuonna 1920 se nimettiin arvokkaasti Espanjan kuningas Alfonso XIII:n mukaan Kuninkaan Poluksi.

Costa del Sol - El Caminito Del Rey
El Caminito Del Rey on 1-2 tunnin ajomatkan päästä rannikolta. Nopeimman reitin sijaan kannattaa kiertää pienempiä, mutkaisia teitä. KUVA: Joose Luukkanen

El Caminito Del Rey rempattuna

Reitti on ollut vuonna 2015 tehdyn täysremontin jälkeen varsinainen turistirysä ja se kerää vuosittain satoja tuhansia kävijöitä, osin menneen maineensa perusteella (jaa miksikö minä olin täällä?). Hiljalleen rapistunut polku alkoi nimittäin viime vuosituhannen lopulla käydä vaaralliseksi ja se suljettiin kokonaan vuonna 2000 kun kanjonin pohjalle alkoi kerääntyä liikaa raatoja. Sulkemisesta huolimatta seikkailijat eivät malttaneet pysyä poissa, joten myös viranomaiset hoksasivat kohteen arvon ja panostivat yli 5 miljoonaa euroa sen korjaamiseen sekä kehittämiseen. Vanha polku on monin paikoin nähtävissä, ja viimeistään Youtuben videoiden kautta pääsee tunnelmaan jos nykypolku tuntuu liian helpolta…


Costa del Sol – El Caminito del Rey: saisinko maisemareitin, kiitos!

Mäkien ja maisemien maksimoimiseksi emme valinneet navigaattorin ehdottamaa nopeinta reittiä, vaan poistuimme A7-tieltä La Cala de Mijaksen liittymästä kohti Alhaurinia. Tie (A-7053) nousee nopeasti ylöspäin ja ennen Alhaurinia kannattaa kääntyä ympyrästä vasemmalle tielle MA-3303. Ympyrässä kannattaa ihailla mäen harjalla sijaitsevaa Castillo De La Motaa.

Costa del Sol - El Caminito Del Rey
Castillo De La Mota seisoo ylväänä kukkulalla. Viereisellä huoltamolla kannattaa vetää tankki täyteen niin ei tule yllätyksiä… KUVA: Joose Luukkanen

Coinin jälkeen joutuu ajelemaan hetken matkaa isompia teitä (A-355 ja A-357) jotka toki nekin tarjoavat kohtuumaisemia, mutta sen jälkeen reitti onnistuu mutkistuu. Malagasta saapuvan kannattaa ajaa suoraan tietä A-357 tänne saakka, ellei ehdoin tahdon halua koukata etelämpää.

Costa del Sol - El Caminito Del Rey
Isompi tie on leveää baanaa ja matka taittuu. Silti jyrkät mäet korkeuseroineen takaavat mieleenpainuvia näköaloja. KUVA: Joose Luukkanen

Isojen teiden sijaan kannattaa tutustua maaseudun ihmeisiin. Poistuimme isolta tieltä Pizarraan ja ajoimme kohti Casablanquillaa ja edelleen Las Melizasia. Tällä reitillä näkee kyliä, viljelyksiä, oliivitarhoja, jokia ja massiivisia rautatiesiltoja. Viimeinen pätkä ennen El Chorroa mennäänkin jo todella kapeaa ja mutkaista pätkää, josta automies nauttii.

Costa del Sol - El Caminito Del Rey
Massiiviset, kilometrien mittaiset rautatiesillat hallitsevat maisemaa Casablanquillan nurkilla. Tähän rautatiehen on palanut EU-rahaa niin paljon ettei edes halua tietää loppusummaa… KUVA: Joose Luukkanen
Costa del Sol - El Caminito Del Rey
Tie muuttuu kapeammaksi ja mutkaisemmaksi kun El Chorro ja El Caminito Del Rey lähestyvät. KUVA: Joose Luukkanen

Hups… El Caminito del Rey suljetaan aikaisin!

Tutkivan journalistin taustatyö jäi semisti puolitiehen, joten navigaattorin ruudulla näkyneestä kahdesta sisäänkäynnistä tuli valittua tietenkin se väärä. Onnistuin siis navigoimaan reitin päätepisteelle, ja asian tolan havaittuani olin vartin verran myöhässä jotta olisin vielä ehtinyt oikeaan paikkaan ja päässyt sisään ennen porttien sulkemista.

Costa del Sol - El Caminito Del Rey
El Caminito Del Rey – kaikki mitä siitä näimme. Nyt on syytä katsoa peiliin, kun taustatyöt jäivät tekemättä ja reitti kulkematta! KUVA: Joose Luukkanen

Onneksi Sinä olet jokamiehen lukijana viisaampi ja tiedät, että Caminito Del Rey on yksisuuntainen vaellusreitti, jonka lähtöpiste on pohjoisessa. Reitin pituus on 7,7 km joten aikaa on syytä varata 2-3 tuntia riippuen omasta kunnosta ja innosta ihailla maisemia. Reitin päätepisteestä pääsee takaisin alkuun bussilla parin euron korvausta vastaan, tietysti auton voi jättää myös päätepisteeseen ja aloittaa matkan bussilla. Polulle pääsee taivaltamaan kympin tasarahalla kunhan ikää on yli 8 vuotta. Tarkat aukiolotajat kannattaa varmuuden vuoksi tarkastaa kohteen omilta verkkosivuilta.

Avaa kartta Costa Del Sol – El Caminito Del Rey

Avaa kartta suoraan Google Mapsissa klikkaamalla sitä.

Costa del sol kartta - El Caminito del Rey
Ajamamme reitti Costa del sol – El Caminito del Rey. Klikkaa karttaa avataksesi reitin suoraan Google Mapsiin.