Dysonin autoprojektissa ei ollut imua – pölynimurimerkin sähköauto on nyt virallisesti kuopattu

Dyson tunnetaan lähinnä pölynimureistaan, jotka edustavat ainakin firman oman käsityksen mukaan alansa huippua. Sir James Dysonin perustama yritys päätti lähteä muutama vuosi sitten aivan uusille urille, ja niinpä Dyson suuntasi katseensa kodinkoneista autoihin. Tavoitteeksi otettiin innovatiivinen sähköauto, joka tarjoaisi aivan uudenlaisia teknologioita ja ennennäkemättömiä ratkaisuja. Konkreettisesti tämä tarkoitti täyssähköistä luksusluokan katumaasturia, jonka piti tulla myyntiin vuonna 2021.

Pitkän aikavälin suunnitelmana oli lanseerata markkinoille peräti kolme sähköautomallia, joissa oli tarkoitus käyttää uudenlaisia solid state -akkuja nykyisen litiumioniteknologian sijasta. Testiprototyyppienkin valmistus oli ehditty jo aloittaa, ja tuotekehitystiimi oli kuulemma kehittänyt suorastaan nerokkaita ratkaisuja ja soveltanut Dysonin filosofiaa aivan uusilla vesillä. Valitettavasti hommasta ei kuitenkaan saatu taloudellisesti kannattavaa, vaikka tuotekehitysprosessissa ei jäänyt yhtään kiveä kääntämättä.


Niinpä Dyson ilmoitti nyt virallisesti, että suunnitelmat pölynimurimerkin omasta sähköautosta on haudattu. Dyson yritti jopa löytää ostajaa koko projektille, mutta sellaista ei valitettavasti ilmaantunut. 2,5 miljardia puntaa niellyt investointi ei mene kuitenkaan aivan hukkaan, koska Dyson aikoo nyt keskittyä ennen kaikkea solid state -akkujen kehittämiseen. Lisäksi pölynimurifirma jatkaa muiden sähköautoa varten luotujen teknologioiden parissa.

Niiden joukkoon kuuluvat mm. erilaiset näkö- ja havaitsemisjärjestelmät, robotiikka, koneiden oppiminen ja tekoäly. Sir James Dyson maalaili työntekijöilleen lähettämässä sähköpostissa, että akkuteknologia on Dysonille vielä suureksi hyödyksi ja se vie firman kohti jännittäviä aluevaltauksia. Sähköautoprojekti työllisti peräti 523 henkilöä, joista 500 työskenteli Dysonin kotipesässä Isossa-Britanniassa.

Suurimmalle osalle heistä yritetään nyt löytää uusia tehtäviä firman kodinkoneosastolta, jonka tarjonta kattaa imureiden lisäksi mm. hiustenkuivaimia. Föönien kehittely voi tuntua autoprojektin jälkeen laihalta lohdulta monelle insinöörille, mutta ehkäpä muunmerkkiset sähköautot liikkuvat vielä jonakin päivänä Dysonin kehittämien akkujen voimin.