F1-kuskeissa on pehmeämpikin puolensa – Valtteri Bottas ideoi rakkauslaulun yhdessä ystävänsä kanssa

Valtteri Bottas on vakiinnuttanut paikkansa Suomen toisena F1-kuskina Kimi Räikkösen rinnalla. Bottas on MM-sarjan kahdeksantena ennen kauden päättävää Abu Dhabin kisaa, jossa myös maailmanmestaruus ratkeaa. Nastolasta kotoisin oleva Bottas on tehnyt formuloissa sen verran vakuuttavaa jälkeä, että mies sai juuri ensi kaudeksi jatkosopimuksen Williamsilla. Hän on ajanut tallissa koko F1-uransa, mutta Bottasta ollaan hurjimpien huhujen mukaan viemässä ensi kauden jälkeen Ferrarille Kimi Räikkösen manttelinperijäksi.

Bottas meni syyskuussa naimisiin kilpauimarina tunnetun Emilia Pikkaraisen kanssa, ja häitä juhlittiin Kulosaaren Kasinolla. Formulakuski on ollut muusikko Ilpo Kaikkosen ystävä jo lapsuudesta saakka, ja niinpä Bottas pyysi Kaikkosta häihinsä esiintymään. Tällöin syntyi idea morsiamelle omistetusta kappaleesta, jossa näkyisi ja kuuluisi myös F1-kuskin kädenjälki.

Taikaa-niminen biisi sai ensiesityksensä Bottaksen häissä, ja kappale on saanut paljon positiivista palautetta vielä niiden jälkeenkin. Niinpä Bottas ja Kaikkonen päättivät, että biisi täytyisi äänittää ja julkaista. Kansainvälisiä fanejakaan ei unohdettu, ja heitä varten kappaleesta päätettiin tehdä myös englanninkielinen versio.


Jotta Kaikkonen pääsi sukeltamaan sanoituksissa Valtterin ja Emilian rakkaustarinaan, hän pyysi Bottasta avaamaan sydäntänsä paperille. F1-kuskista paljastui suorastaan yllättävän romanttinen puoli, jota kuvaa seuraava ote Valtterin alkuperäisestä tekstistä: ”Muutin keväällä Englantiin, ja muistan hyvin kun näimme Helsingissä juuri ennen kun lähdin lentokentälle. Käytiin syömässä ja pussailtiin salaa rautatieaseman kulmilla”.

Ilpo Kaikkonen kirjoitti formulakuskin tekstin pohjalta laulun, johon hän sävelsi myös melodian. Kaikkosen esittämä pop-balladi Taikaa ja sen englanninkielinen versio Magic julkaistaan nyt digitaalisena singlenä, jonka on tuottanut mm. Cheekin ja JVG:n menestyksen takana häärinyt Henri ”MGI” Lanz. Lanz on palkittu Emma-gaalassa kahdesti Vuoden tuottajana, joten asialla ovat kovan luokan ammattilaiset. Kuuntele Bottaksen tekstien pohjalta syntynyt biisi seuraavista linkeistä: