Far Cry 5 -pelin tapahtumat sijoittuvat poikkeuksellisesti Yhdysvaltain maaperälle

Far Cry 5
Far Cry 5

Ensimmäistä kertaa suositun Far Cry -pelisarjan historiassa tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin ja maan pohjoiseen kolkkaan, Montanan osavaltioon. Luvassa on kaunis ja avoin pelimaailma, jota pelaajat pääsevät tutkimaan yksin tai kahden pelaajan yhteistyössä samalla kamppaillessaan selviytymisestä ja vapaudesta.

Pelaajan hahmo aloittelee työtään kuvitteellisen Hope Countyn varaseriffinä Montanan kuvankauniissa ympäristöissä. Pelaajahahmon saapuminen toimii kuitenkin kannustimena paikallisen tuomiopäivänkultin aktivoitumiselle. Aiemmin hiljaiseloa omissa oloissaan viettäneen Project at Eden’s Gate -kultin suunnitelmiin kuuluu muun muassa ympäröivän alueen väkivaltainen haltuunotto. Pelaajahahmot joutuvat keskelle valtataistelua ja kaoottista tilannetta, jossa pelkkä kultin läsnäolo uhkaa kansalaisten turvallisuutta ja arkea. On aika aseistaa itsensä ja nousta vastarintaan ennen kuin on liian myöhäistä. Kultti on pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä.

MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA

Monipuoliset aseet aina erilaisista pistooleista ja kivääreistä räjähteisiin asti ovat merkittävä osa taistelua kulttia vastaan. Lähitaisteluun löytyy monipuolisia työkaluja vasaroista baseball-mailoihin. Eikä taistella tarvitse yksin, sillä pelaaja voi palkata avukseen palkkasotureita laajasta hahmovalikoimasta. Erikoisempaa apua löytyy erikoiskoulutetuista eläimistä, kuten karhuista ja puumista, jotka täydentävät pelaajan valitsemaa pelityyliä hiippailusta suoraviivaisempaan lähestymiseen. Mikä ikinä onkaan pelaajan valitsema lähestymistapa ja tapa taistella vihollisia vastaan, Far Cry 5 antaa siihen vapaat kädet.

Far Cry 5 palauttaa sarjaan myös sen kaivatun karttatyökalun, jolla pelaajat voivat luoda uusia karttoja tai muokata olemassa olevia kenttiä. Karttatyökaluun on luvassa myös täysin uudenlaisia ominaisuuksia, joista paljastetaan tarkempia lisätietoja myöhemmin.

Far Cry 5 -pelin PlayStation 4 -version ennakkotilaajat saavat ainutlaatuisen lisäosan, jolla pelihahmojen ulkoasua voidaan muokata entistä monipuolisemmin. Lisäosan saamiseen tarvitaan ilmaiseksi käytettävä Ubisoft-tili. Xbox- ja pc-pelaajat saavat käyttöönsä vastaavan sisällön Ubisoft Clubin kautta.

Far Cry 5 julkaistaan sekä Xbox One-, Project Scorpio-, PlayStation 4 Pro- ja PlayStation 4 -pelikonsoleille että pc-tietokoneille 27. helmikuuta 2018. Pelin pääsuunnittelusta vastaa Ubisoft Montreal apunaan Ubisoft Toronto, Ubisoft Kiev, Ubisoft Shanghai ja Ubisoft Reflections.

Kommentoi Facebookissa



Kommentoi

Kommentoi Jokamies.fi:ssä

Please enter your comment!
Please enter your name here