Harvinaista Audi-herkkua tarjolla – 735-heppainen RS 6 on yksi 12 valmistetusta yksilöstä

Audi RS 6 on kuulunut jo yli 15 vuoden ajan maailman nopeimpiin farmareihin. Tällä hetkellä RS 6:ta ei saa uutena, koska kolmannen sukupolven malli on poistunut jo tuotannosta ja seuraaja tuodaan suuren yleisön eteen muutaman viikon päästä avautuvassa Frankfurtin autonäyttelyssä. Uudessa RS 6:ssa on tasan 600 heppaa, mutta edeltäjässäkään ei tarvinnut potea tehon puutetta. Jo perusmallista löytyi mukavat 560 hevosvoimaa, ja Performance-versio pisti vielä paremmaksi 605 pollen voimin.

Sekään ei ollut kuitenkaan nopein RS 6, koska VW-konsernin hovivirittäjä ABT Sportsline tarjosi kolmannen sukupolven RS 6:sta vain 12 yksilöön rajoitettua erikoismallia. Valmistusmäärän mukaan ”1 of 12”:ksi nimetty auto kehitettiin vuonna 2016 juhlistamaan ABT:n yritystoiminnan 120-vuotista taivalta. Erikoismallin tunnisti ulkoapäin monista hiilikuituisista korinosista, ja pyörilläkin oli mittaa peräti 22 tuumaa. Tunnusmerkkeihin lukeutuivat myös juhlamallin omat logot, ja sisustakin sai osansa ABT:n sporttiherkuista.


Niiden lisäksi tarjolla oli luksusta, koska auton varusteluun kuuluivat mm. Bang & Olufsenin äänentoistojärjestelmä, tuulilasin heijastusnäyttö, panoraamakattoluukku sekä kaikkien penkkien lämmitys. Voimansiirrosta vastasi vakio-RS 6:n tavoin kahdeksanvaihteinen automaatti, joka latoi pykäliä tiheään tahtiin. 2,1 tonnin painoisen auton luvattiin nimittäin kiihtyvän nollasta sataan vain 3,3 sekunnissa, joten pellin alla oli vieläkin enemmän löylyä kuin tehtaan jäljiltä.

ABT kutitteli nelilitraisesta tuplaturbokasista peräti 735 hevosvoiman huipputehon ja 920 newtonmetrin maksimiväännön, joiden turvin perhefarkku ylsi parhaimmillaan 320 km/h:n huippuihin Saksan Autobahneilla. Koska autoja valmistettiin vain 12 kappaletta, niitä ei ole usein tarjolla Audin ja ABT:n kotikonnuillakaan. Nyt tällainen auto olisi kuitenkin myynnissä Automobile Issler -nimisessä liikkeessä Saksan Weil am Rheinissa.

Nardo Grey -harmaalla maalattu RS 6 ”1 of 12” on rekisteröity tammikuussa 2017, ja auton mittariin on kertynyt vasta 9756 kilometrin ajomäärä. Audi on kuulemma ollut vain yhdellä omistajalla, ja RS 6 on ehditty jo huoltaakin. Autossa on vielä ABT:n jatkotakuuta jäljellä, koska se ulottuu kolmen vuoden ikään tai 100 000 kilometriin asti. Myyjän sanojen mukaan erittäin hyväkuntoisesta yksilöstä pyydetään 149 000 euroa, mikä kuulostaa kaikkea muuta kuin edulliselta. Uutena auto on kuitenkin maksanut noin 220 000 euroa, ja edes pikapuoliin myyntiin tuleva uusi RS 6 ei yllä samoihin teholukemiin.