Hyvää syntymäpäivää, G-Mersu – maasturilegenda viettää nelikymppisiään

Maailman tunnetuimmista maastureista puhuttaessa palkintosijoille nousevat yleensä alkuperäinen Jeep, Defenderiksi vuosien mittaan jalostunut Land Rover ja Mersun G-luokka. Viimeksi mainittu tuli markkinoille 40 vuotta sitten, mutta sen tarina alkoi jo 10 vuotta aiemmin. Daimler-Benz ja itävaltalainen maasturispesialisti Steyr-Daimler-Puch olivat nimittäin jo vuonna 1969 puheissa uuden maastoauton kehittämiseksi yhteistyöprojektina.

Asia eteni hitaasti, ja vuonna 1971 firmat vertailivat itävaltalaisten luomia Haflingeria ja Pinzgaueria Mersun omaan Unimogiin. Seuraavana vuonna uuden maasturin kehittämisestä tehtiin vihdoinkin virallinen päätös. Ensimmäiset prototyypit valmistuivat vuonna 1974, ja ne muistuttivat jo pitkälti lopullista tuotantoautoa.


11.3.1977 oltiin puolestaan juhlallisissa tunnelmissa, kun Itävallan liittokansleri Bruno Kreisky muurasi Grazin kaupungin lähellä sijaitsevaan Thondorfiin rakennetun uuden tehtaan peruskiven. Seremonian jälkeen hän pääsi jopa koeajolle tulevan maasturin prototyypillä. Tehtaan vuosikapasiteetti laskettiin optimisesti 10 000 autoon, koska erityisesti armeijoilta odotettiin satelevan tilauksia.

G-Mersu lanseerattiin julkisuuteen vajaat kaksi vuotta tehtaan peruskiven muuraamisen jälkeen, kun lehdistö päästettiin auton rattiin helmikuussa 1979 Ranskassa Paul Ricardin radan lähistöllä sijainneella maastoajoradalla. Sarjatuotanto alkoi vielä saman vuoden aikana, ja se oli koko G-luokan ensimmäisen sukupolven ajan jopa 90-prosenttisesti käsityövaltaista.

Vuonna 1980 G:n tuotantolukema saavutti 7500 yksilön lukeman, ja jopa paaville luovutettiin oma 230 G. Se korvattiin kolme vuotta myöhemmin 230 GE:llä, ja vuonna 2007 Vatikaaniin lähetettiin vielä V8-koneinen G 500. G saavutti menestystä myös moottoriurheilussa, kun Jacky Ickx ja Claude Brasseur kaasuttivat Mersun maasturilla vuoden 1983 Pariisi-Dakar-rallin voittoon. G sai 1980-luvun mittaan vielä keskuslukituksen, katalysaattorin ja tehokkaamman dieselin, kun 84-heppainen 250 GD korvasi 72-hevosvoimaisen 240 GD:n vuonna 1987.

Syksyllä 1989 Mercedes toi Frankfurtin autonäyttelyyn G-luokan ylellisemmän 463-mallisarjan, jossa oli mm. jatkuva neliveto ja henkilöautomaisempi sisusta. Myös moottorit saivat lisää potkua, ja alusta muuttui hieman mukavammaksi. Lisähintaan tarjolla oli jopa nahkasisusta ja ABS-jarrut. Vuonna 1991 oli puolestaan ensimmäisen turbodieselin vuoro, ja saman vuoden kesäkuussa tuotantolinjalta putkahti 100 000. G-Mersu Kaksi vuotta myöhemmin tarjolle tuli viisilitraisella veekasilla ryyditetty 500 GE -erikoismalli, ja uudet kuutoskoneet saatiin nokalle 1990-luvun puolessavälissä.

Vuonna 1998 G-luokkaa sai jälleen V8-myllyllä, kun G 500 liitettiin pysyväksi osaksi mallistoa. Vielä ennen vuosituhannen vaihdetta päivänvalon näki myös AMG:n kehittämä G 55, jonka 354 hevosvoiman teho oli vasta alkua G:n kehityksessä todelliseksi muskelimaasturiksi. Seuraavassa vaiheessa auton nokalle sovitettiin mekaanisesti ahdettu kasi, joka tuotti parhaimmillaan tasan 500 heppaa.

Vuonna 2000 G sai pienen faceliftin, ja tästä eteenpäin autoa ei myyty enää missään päin maailmaa Puchin logolla. Pelkästään Mersun merkillä markkinoitu maasturi sai 2000-luvun mittaan mm. G 270 CDI -mallin viisipyttyisen dieselin ja G400 CDI:n V8-nakuttajan konepeltinsä alle. Auton nokalla nähtiin myöhemmin myös G 320 CDI:n diesel-V6 ja G 500:n 388-heppaiseksi päivitetty bensavinkkeli.

Hyöty- ja sotilaskäyttöön tarkoitettu W461 jatkoi koko ajan ylellisemmän 463-mallisarjan rinnalla, mutta kysyntä suuntautui yhä enemmän kohti viimeksi mainittua. Erityisesti AMG-versiot olivat kuumaa kamaa parempiosaisten keskuudessa ympäri maailmaa, ja niinpä G:n nokalle kenkälusikoitiin vielä tupla-ahdettu V12 vuonna 2012.

Siitä irtosi jo yli 600 hevosvoimaa ja jopa 1000 newtonin vääntö, jotka laittoivat perussuunnittelultaan 1970-luvun maastoautotekniikkaa edustaneen alustan kovalle koetukselle. Suurin osa AMG-asiakkaista päätyi kuitenkin G 63:n kasiin, joka tarjosi käytännössä saman suorituskyvyn hieman lompakkoystävällisemmässä paketissa.

Alkuperäisestä G:stä tuli viimeisinä vuosina tarjolle mm. kolmiakselinen G63 6×6 ja Maybachin luksuksella silattu G 650 Landaulet, joka toimi maasturin superylellisenä joutsenlauluna ennen kokonaan uuden seuraajan saapumista. Sen vuoro koitti lopulta viime keväänä, kun G:n ensimmäistä korimallia oli ehditty valmistaa noin 300 000 kappaletta.

Uudessa G:ssä ei ole kuin muutama yhteinen osa edeltäjänsä kanssa, ja auto on muuttunut leveämmäksi ja huomattavasti mukavammaksi maantieajossa. Tyyli on kuitenkin lähes ennallaan, koska Mersu ei uskaltanut tehdä legendaansa liian suuria ulkoisia muutoksia. Sama koskee maastokelpoisuuttakin, eli myös uudella G:llä pääsee sellaisiin paikkoihin, joissa kuskin kantti todennäköisesti pettää ennen auton kykyjä.