Iso uusien autojen näyttely palasi jälleen Helsinkiin – Auto 2016 tarjoaa silmänruokaa moneen makuun

Suomessa on järjestetty viime vuosina todella kovatasoisia vanhemman kaluston ja harrasteautojen näyttelyjä, mutta uusia autoja esittelevä iso tapahtuma on puuttunut kotimaasta jo kohta 10 vuoden ajan. Viimeinen Helsinki Motor Show järjestettiin vuonna 2007, ja sen jälkeen tällä saralla on ollut kovin hiljaista.

dsc01947jpg

Tänä viikonloppuna Messukeskuksessa päästään jälleen ihailemaan viimeisimpiä uutuusmalleja, kun Autotuojat ry on koonnut eri maahantuojat saman katon alle Auto 2016 -tapahtumaan, joka seuraa pitkälti vanhan Helsinki Motor Show’n jalanjälkiä. Esillä on jopa suoraan Pariisin autonäyttelystä Suomeen tuotuja esisarjan yksilöitä sellaisista uutuuksista, jotka tulevat Euroopassa markkinoille vasta reilusti ensi vuoden puolella.


dsc02132jpg

Niinpä kotimaan kamaralla nähdään ensimmäistä kertaa mm. uusi Honda Civic, Skoda Kodiaq, Kia Rio, Peugeot 3008, Citroën C3, Renault Scenic, Nissan Micra ja Audi Q5. Lisäksi näyttelyssä pääsee kuolaamaan muutamia todella kalliita superautoja, ja autokorjaamopuolellekin on oma ammattilaistapahtumansa.

dsc02052jpg

Ulkoalueelle on puolestaan järjestetty mm. maastoajorata ja monilla eri malleilla pääsee starttaamaan koeajoille suoraan sisätiloista, joten Messukeskuksessa riittää ohjelmaa moneen makuun. Toivottavasti tapahtuma saa jatkoa tulevinakin vuosina, koska uusia autoja esittelevälle kunnon näyttelylle tuntuu olevan kysyntää Suomessakin.

dsc02170jpgdsc02167jpgdsc02158jpgdsc02154jpgdsc02144jpgdsc02126jpgdsc02112jpgdsc02111jpgdsc02093jpgdsc02091jpgdsc02077jpgdsc02074jpgdsc02065jpgdsc02059jpgdsc02054jpgdsc02041jpgdsc02037jpgdsc02022jpgdsc02016jpgdsc02009jpgdsc02003jpgdsc01994jpgdsc01989jpgdsc01981jpgdsc01976jpgdsc01973jpgdsc01963jpgdsc01956jpgdsc01948jpgdsc01942jpgdsc01940jpg