James Bondin agenttivempaimet: Vedenalaisesta Lotuksesta ohjuksia ampuvaan mankkaan.

James Bondin ensimmäisestä virallisesta elokuvadebyytistä tulee kuluneeksi jo 55 vuotta. Kuuluisalla englantilaisagentilla on nähty vuosikymmenien varrella mitä mielikuvituksellisimpia välineitä taistelussa SPECTREÄ ja muita pahiksia vastaan. Tässä listattuna muutama keksintö vuosien varrelta.

Monet Bondin vempaimista ovat tulleet vuosikymmenien varrella todellisuudeksi. Yksi näistä on 007:n jetpack-rakettireppu, jolla vahvalla skotti-aksentilla varustettu agenttimme suihkii ilmoille vuoden 1965 Pallosalamassa.


Miltä kuulostaisi rannekellonnäköinen suoraan ranteesta ampuva minipistooli? Bondin tekniikkaekspertti Q:n mielestä ilmeisen hyvältä, koska sellaisella Bondi oli varustautunut mielipiteet jakavassa, ja Tähtien sota -elokuvan synnyttämässä humussa pykätyssä Kuuraketti-elokuvassa vuodelta 1979.

Tupakointi tunnetusti tappaa, mutta kenties sitä murhaavinta lajia on nähty Lupa tappaa -rainassa vuodelta 1989. Homma meni niin, että hammastahnatuubista saatiin jonkinlaista muoviräjähdemassaa, jonka laukaisimena toimi tupakka-aski. Tämä alkaakin jo epäilyttävästi kuulostaa erään takatukkaa roikottavan ihmeellisen miehen omalta sarjalta, joka sopivasti pyöri televisiossa samoihin aikoihin.

Tulta syöksevä säkkipilli? Usko tai älä, mutta sellainenkin on vuosien varrella nähty Bondeissa. Kun maailma ei riitä -leffassa ei riittänyt mielenkiintoista juonta, tahi edes mieleenjäävää Bond-näyttelijää (mumiseva Brosnan), täytyi keksiä näinkin hullulta kuulostava vekotin.

Tässäpä eräs Bondin mielenkiintoisimmista leluista: raketteja ampuva ghettoblaster! Jos vielä muistat 80-luvun isot kannettavat kasettinauhuriradiot, niin mikäpä olisi ottaa moinen olalle, ja laukaista pienessä kaasussa taivaalle muutama ohjus vaikka itsenäisyyspäivänä.

Allekirjoittaneen lemppari-Bondissa 007 rakastettuni (1977) nähdään varsin mielikuvituksekas Lotus Esprit, joka viihtyy myös sukeltelemassa veden alla, ampumassa hakeutuvia ohjuksia ja torpedoja. Lisää tällaista luovuutta nykyelokuviinkin!

Ikonisin kaikista agenttimme vempaimista on tietenkin Kultasormessa vuonna 1964 ensiesiintynyt Aston Martin DB5 heittoistuimineen, konepistooleineen ja muutettavine rekisterikilpineen. Erittäin halutusta Bond-mallisesta DB5:sta saa nykyään pulittaa jopa miljoona euroa, joten auton esiintyminen tässä elokuvasarjassa luulisi kiinnostavan autonvalmistajia hamassa tulevaisuudessakin.