Jokamies New Yorkissa – tutustuimme USS Growler sukellusveneeseen

New Yorkin Intrepid -museo on tekniikasta, historiasta ja erityisesti sotahistoriasta kiinnostuneen paratiisi. Viimeksi kerroimme USS Intrepid -tukialuksesta, joka itsessään toimii museona. Laiturin toisella puolella majailee sukellusvene, joka kertoo mielenkiintoisen tarinan kylmän sodan vuosilta.

USS Growler – erikoinen osa sukellusveneiden historiaa

Kylmän sodan alussa molemmat suurvallat kasvattivat ydinasearsenaaliaan. Sekä Neuvostoliitto että USA pyrkivät saamaan yliotteen toisistaan ja testasivat kilvan vetypommeja 1950-luvulla. Ydinaseen kantama oli vielä rajallinen, joten lämpimäiset aiottiin toimittaa perille joko perinteisillä pommikoneilla, tai uutena ideana piilosta sukellusveneen avulla.

Jokamies-USS-Growler
USS Growler viettää leppoisia eläkepäiviä Hudson Riverin laiturissa. Vierailijat pääsevät kulkemaan koko museoaluksen läpi perästä keulaan ja tutustumaan aluksen ahtaisiin oloihin. Sukellusveneen pienet kulkuaukot on jätetty ennalleen, joten rautakankijäykkien ei kannata vaivautua. KUVA: Joose Luukkanen

Ensimmäiset ydinohjuksilla lastatut sukellusveneet olivat kaksi toisessa maailmansodassa karaistunutta alusta, Gato-luokan USS Tunny (suom. tonnikala) ja tuoreempi Balao-luokan USS Barbero (suom. välskärikala). Tunny aseistettiin ydinkärjillä terästetyillä Regulus- risteilyohjuksilla vuonna 1953 ja Barbero kahta vuotta myöhemmin. Päähenkilömme USS Growler laskettiin vesille vuonna 1958, vuotta sisaraluksensa Graybackin jälkeen. Nämä neljä alusta jäivät lyhytaikaiseksi, erikoiseksi kokeiluksi. Alukset olivat ainoat diesekäyttöiset sukellusveneet, jotka oli suunniteltu laukaisemaan ydinohjuksia.


USS_Tunny
USS Tunny laukaisee Regulus -risteilyohjuksen. Ohjushangaari sijoitettiin vanhemmissa veneissä aluksen keskelle. KUVA: Wikipedia / U.S. Navy

Growlerin aseistukseen kuului neljä Regulus 1 ohjusta, jotka oli sijoitettu erikoisen näköisessä kyhmyssä sijaitsevaan hangaariin. Growler sisaraluksineen oli suunniteltu vain yhtä tehtävää varten: sodan syttyessä partiovuorossa oleva alus tuhoaisi Neuvostoliitossa Kamsatkan niemimaalla sijaitsevan Petropavlovskin laivatotukikohdan ydinohjuksillaan. Käytännössä tämä olisi itsemurhatehtävä, koska ohjuksen ohjaamiseksi maaliinsa aluksen täytyisi pysyä pitkään pinnalla, jolloin se olisi helppo maali vastahyökkäykselle. Alus olisi tuskin ehtinyt ampua kaikkia neljää ohjustaan ennen tuhoutumistaan.

Jokamies-USS-Growler-Regulus-missile
Regulus suunniteltiin viemään lämpimät terveiset toveri venäläiselle. Risteilyohjuksessa oli liki kahden metrin mittainen ja halkaisijaltaan 80 senttinen W27 taistelukärki. Tämä 1300 kg painoinen ydinlataus olisi tarjonnut vihulaiselle 2 megatonnin kokoisen yllätyksen – tuhovoima on satakertainen Nagasakissa räjäytettyyn Fat Man -pommiin verrattuna! KUVA: Joose Luukkanen

Dieselistä ydinvoimaan

Dieselmoottori ei ollut paras mahdollinen ratkaisu sukellusveneeseen, koska moottori tarvitsee jatkuvasti ilmaa. Sukellusvene kulkee pinnan alla sähkömoottorin voimalla ja joutuu palaamaan pintaan säännöllisin väliajoin akkuja lataamaan ja hengitysilmaa tankkaamaan. Jo seuraavana vuonna laskettiin vesille USS Halibut, jossa voimanlähteeksi oli kesken rakennustöiden muutettu ydinreaktori.

Jokamies-USS-Growler-radio-room
Näillä värkeillä pidettiin yhteyttä ulkomaailmaan tehtävän aikana. Radioyhteys maa-asemiin tai lähellä oleviin pinta-aluksiin pelasi ainoastaan periskooppisyvyydessä, sukelluksissa pystyttiin vain vastaanottamaan matalataajuisia viestejä sodanjohdolta. KUVA: Joose Luukkanen

Ydinreaktori tuottaa käytännöllisesti katsoen loputtomasti sähköä. Sen ansiosta sukellusvene pystyy kulkemaan syvyyksissä pitkiäkin matkoja ja tuottamaan miehistölle hengitysilmaa merivedestä. Paremman taistelukyvyn lisäksi se on myös miehistölle mukavampi. Halibut oli alunperinkin suunniteltu laukaisemaan risteilyohjuksia, toisin kuin Growler johon ohjukset oli viritelty puoliväkisin. Halibutin kansi oli korkeammalla ja ohjusten laukaisu täysin automatisoitu.

Jokamies-USS-Growler-bunks
Ahtaan sukellusveneen jokainen nurkka on hyötykäytössä. Punkkia on neljässä kerroksessa. Kun täällä viettää muutaman kuukauden mahtaa maa jalkojen alla tuntua mahtavalta! KUVA: Joose Luukkanen

Jäähyväiset risteilyohjuksille

Risteilyohjuksia kuljettaneiden sukellusveneiden elo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ohjusteknologian kehittyessä. Mannertenvälisten ohjusten kehitystyö oli aloitettu jo natsi-Saksassa, jossa Projekt Amerikan puitteissa pyrittiin kehittämään ohjus New Yorkin pommittamiseen. Saksalaisten A9/A10:n osumatarkkuus ei riittänyt Atlantin ylitykseen, joten ohjuksen oli tarkoitus olla miehitetty. Saksan antauduttua raketti-insinöörit valjastettiin Usan ja Neuvostoliiton kehitystyöhön.

Jokamies-USS-Growler-sonar-room
Muiden alusten löytämiseksi turvauduttiin sonariin. Yleensä käytettiin passiivista sonaria eli kuunneltiin vedenalaisia ääniä. Kätevä merisotamies tunnistaa helposti omat ja vihollisen alukset moottorin äänestä. Aktiivinen sonar taas lähettää äänen, jonka heijastumisesta päätellään mitä ympärillä on – tosin se paljastaa aluksen sijainnin viholliselle. KUVA: Joose Luukkanen

Usa veti henkselit yli mannertenvälisten ohjusten kehitysbudjetille 1948, koska ilmaherruuden ja mannertenvälisten pommikoneiden ajateltiin riittävän. Seuraavan vuosikymmenen puoliväliin tultaessa Neuvostoliiton vetypommikokeet ja viimeistään 1957 kiertoradalle laukaistu Sputnik yllättivät jenkit housut kintuissa. Mannertenvälistä ballistista ohjusta kehittävä Atlas -projekti laitettiin tulille ykkösprioriteetilla.

Jokamies-USS-Growler-torpedo
Pinta-aluksia ja toisia sukellusveneitä vastaan löytyi torpedoita. Kokassa oli kuusi torpedoputkea ja perässä kaksi. Huomaa kaksi potkuria, jotka pyörivät vastakkaisiin suuntiin. KUVA: Joose Luukkanen

60-luvulle tultaessa kehitystyö tuotti hedelmää ja laivasto oli valmis korvaamaan hankalat risteilyohjukset kätevämmillä ballistisilla ohjuksilla. Laivasto sai ensimmäiset Polaris-ohjukset käyttöönsä vuonna 1961, eikä vanhaa kalustoa kannattanut muokata uusille ohjuksille sopiviksi – etenkin kun dieselvoimanlähde ei muutenkaan soveltunut piileskelyyn. Alukset ehtivät partioida ainoastaan muutaman vuoden ennen kuin ne korvattiin tuoreemmilla George Washington -luokan ydinsukellusveneillä.

Salaisuus pinnan alla

Elämä sukellusveneessä ei varmasti ollut leppoisaa. Vierailijan on helppo kuvitella, kuinka parin kuukauden notkuminen pienen sukellusveneen pienessä punkassa pahalta haisevan ja kuorsaavan huonetoverin kanssa alkaisi ns. turvottaa kupolia. Ylimääräisiä ääniä ei saanut päästää ja jakarin pudottajalle tuli penaltia. On se ollut hurjaa, hatunnosto näillekin seiloreille!

Jokamies-USS-Growler-aft-torpedo-room
Perän torpedohuoneen 9 punkkaa olivat laivan halutuimmat. Täällä oltiin kaukana dieselin kolinasta eivätkä ohitse ramppaavat merisotilaat häirinneet kauneusunia. KUVA: Joose Luukkanen

Kaikkiaan USS Growler ehti tehdän ainoastaan 9 partioretkeä vuoteen 1964 mennessä, jonka jälkeen se komennettiin reserviin uudempien sukellusveneiden tieltä. Vuonna 1980 aika oli lopullisesti ajanut sen ohi, ja se oli tarkoitus tuhota torpedoharjoituksen maalitauluna. Onneksi alus päätyi kuitenkin museoitavaksi ja on ollut esillä vuodesta 1988. Hyvä niin, koska alus on erittäin kiinnostava pala kylmän sodan historiaa.