Jokamies testaa – matkatoimiston Albania-retki

Tuore paikallisbussi - Mersu tietysti!

Matkatoimiston päiväretki herättää monenlaisia mielikuvia, eikä välttämättä niin positiivisia. Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen bussilastillinen mummoja kiertämässä ylihintaisia matkamuistomyymälöitä samalla kun semialkoholistit papat karkaavat oluelle joka rakosessa. Päätimme (olosuhteiden pakosta) ottaa selvää vastaako mielikuva todellisuutta, ja varasimme Korfulta päiväretken Albanian puolelle.

Helposti Albaniaan

Albania herätti toimituksen mielenkiinnon, koska muutaman tunnin reissun päässä on 1800-luvun osmanniarkkitehtuurista ja hyvin säilyneestä linnoituksesta tunnettu Gjirokastërin kaupunki. Sesongin ulkopuolella Korfun ja Sarandan välillä kulkee ainoastaan yksi päivittäinen lauttayhteys, joten päiväretki tuntui kätevimmältä tavalta vierailla Unescon maailmanperintökohteessa.

MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALLA

Reissu alkoi normaaliin eteläeurooppalaiseen tapaan odottelulla, kun 7:45 saapuvaksi ilmoitettu bussi saapui pysäkille vasta puolta tuntia myöhemmin. Olimme kaiken kukkuraksi ensimmäiset kyytiin noukitut, joten syy myöhästymiselle jäi epäselväksi. Luvassa oli seuraavaksi muiden matkaajien poimimista pitkin saarta ja sen myötä mielikuva mummomatkasta vahvistui, kun kyytiin nousi meitä 20-30 vuotta vanhempia reissaajia. Osa oli matkalla melko kehnoin eväin, ja yhdellä pysäkillä lisäviivettä aiheutti se, ettei yksi pariskunta edes tiennyt mille retkelle he olivat ilmoittautuneet!

Aamu alkaa hatutuksella – missä nysse luuraa?

Reilun tunnin matkaamisen jälkeen individualistia automatkaajaa alkoi jo korveta, mutta onneksi pääsimme satamaan – ja seuraavaan jonoon. Passintarkastajilla ei ollut kiire mihinkään, eikä myös turvatarkastuksen kavereilla ollut suurempaa hoppua (ja itse tarkastuskin tuntui pelkältä teatterilta). Pisin jono oli kuitenkin vasta edessä – paikallista 10€ satamamaksua ei tietenkään voi periä ennakkoon, vaan jokaisen matkaajan piti maksaa se käteisellä laivaan noustessa.

Matka Korfulta Sarandaan kestää kantosiipialuksella alle tunnin. Yllätykseksemme Albanian puolella ei ollut minkäänlaisia rajatarkastuksia, joten porukka jaettiin busseihin matkakohteen mukaan ja olimme liikkeellä viidessä minuutissa rantautumisesta. Erinomaista toimintaa!

Saranda on Albanian suosituin turistikohde ja ulkoasultaan moderni vaikkapa Korfuun verrattuna. Kommunismin jälkeen maa oli yllättäen raunioina joten jälleenrakennettavaa on riittänyt. Nopeasti kasvava turismi sai aikaan kiinteistökuplan, jonka vuoksi vaikka kokonaisia hotelleja olisi myynnissä pilkkahintaan. Hintataso on muutenkin edullinen, oluen saa eurolla ja suuhunpantavaa parilla eurolla. Kohde sopii budjettimatkaajalle mainiosti, koska kalleinkaan hotellihuone ei maksa yli 300 euroa.

Mersu se olla pitää

Bussissa riensimme etupenkkiin, joten meillä oli mainio aitiopaikka silmäillä paikallista liikennettä ja maisemia. Liikenne Albaniassa on samanlaista rennon vauhdikasta kuin mitä muuallakin Välimeren alueella, mutta tiet olivat Kreikkaa paremmassa kunnossa. Kalusto oli kohtuullisen tuoretta ja suosituin merkki oli ehdottomasti Mersu – iästä riippumatta.

Tiet ovat mutkalla ja autojen pellit samoin…

Matka Gjirokastëriin kulkee Gjerën vuorten yli, joten näköalat ovat huikeat sekä vuorille noustessa että takaisin laaksoon laskeutuessa. Tie kiemurtelee siihen malliin, että bussikuljettajalla oli kädet täynnä työtä. Töötti söi ja kädet heiluivat aina, kun joku ”superdriver” tuli mutkan takaa keskellä tietä. Aina vastaantulevan rekan kohdalla mummojen kälkätys kummasti taukosi!

Tie käy välillä kapoisaksi. Raskas kalustokin sopii hyvin sekaan, ja ”superdriver” manauksia hoettiin lähinnä holtittomasti vastaan tuleville pikkuautoille.
Tuore paikallisbussi – Mersu tietysti!

Menomatkalla Gjirokastëriin pysähdyimme kahdesti. (Omalla autolla ajaessa stoppeja olisi tullut useampia, mutta hyvä näinkin.) Ensimmäinen pysähdys oli hieman ennen vuorten ylitystä, jolloin näköala Välimeren suuntaan oli mahtava. Toinen stoppi eli kolmen vartin kahvitauko sen sijaan olisi voinut olla lyhyempi, mutta onneksi vieressä oli kiintoisan näköinen bunkkeri.

Vuoria ylittäessä löytyy upeita näköalapaikkoja.

Albania oli hyvin suljettu maa diktaattori Enver Hoxhan valtakaudella. Neuvostoliiton kanssa riitaantunut kaveri näki uhkia joka puolella ja pelkäsi koko ikänsä valtansa puolesta. Siksi hän tuhlasi muutenkin köyhän maan varat noin miljoonaan(!) bunkkeriin, joita siis on joka paikassa. Vaikka suurin osa on jo tuhottu, niin bunkkereita näkyi jo pelkästään Gjirokastëriin johtavan tien varrella kymmeniä. Kahjoa touhua!

Bunkkereita tehtiin riittävästi.
Onkohan tämä sitä viihdekäyttöä?

Kiviä katolla

Reilun tunnin ajon jälkeen saavuimme määränpäähän. Gjirokastërin linnoitus ja vanhakaupunki sijaitsee korkealla harjanteella nykyisen kaupunkikeskuksen yläpuolella. Kaupungin osmanniarkkitehtuurin tunnusmerkki on liuskekivistä suurella vaivalla tehdyt katot. Itse linnoitus on säilynyt upeassa kunnossa; sen vaikuttava päähalli on täynnä ensimmäisen- ja toisen maailmansodan aikasta aseistusta, pääasiassa tykistöä ja ilmatorjunta-aseistusta. Sisään oli toimittajan riemuksia ajettu myös Fiatin tankki!

Vanhakaupunki on säilynyt 1700-luvun asussa.
Katot on tehty liuskekivistä vaivoja säästämättä.
Vapaustaistelija Topulli (kotoisin Gjirokastërista) vartioi toria. Tarkkasilmäinen löytää italiaisen vandaalin tekemän luodinreiän (joku vääräleuka voisi toivoa samaa kohtaloa Pösön tuunaajalle). Rehti Kadett on sen sijaan säilynyt asianmukaisessa kuosissa.

Linnoituksen sisällä kannattaa panostaa 2€ ja vierailla museoissa. Toinen kertoo linnoituksen ja alueen historiaa aina antiikin Kreikan ajoista nykypäivään. Alue on vuorotellut monien maiden omistuksessa joten historiafriikki saa aikaa palamaan tuntitolkulla. Myös sotamuseo on mielenkiintoinen, vaikka materiaali on ainoastaan Albanian kielellä. Maan itsenäisyystaistelut sekä maailmansodan melskeet on kuvattu monin kartoin ja kuvin, joista toki pääsee jyvälle käännösohjelmilla jos aikaa riittää google kääntäjän käyttöön.

Hyvin säilyneen linnoituksen päähalliin on kerätty tykistöä molempien maailmansotien ajalta.
Fiatin pikkutankki
Museosta saisi enemmän irti jos ymmärtäisi kieltä. Tämän patsaan symboliikan tosin ymmärtää ilman tulkkiakin.

Meillä aikaa ei ollut, koska päiväretken tiukka aikataulu painoi päälle. Annettu puolitoista tuntia on aivan liian vähän, ja omatoimimatkaajan kannattaa varata koko päivä linnoitukseen ja ympäröivään kaupunkiin tutustumiseen. Tunti-pari extraa olisi tehnyt jo paljon, mutta nyt aika paloi lounaalla.

Linnoituksesta avautuu upeat näköalat kaupungin kattojen ylle.
giro
giro3
giro2
vankila

Ala-arvoiset eväät

Vaikka odotukset retkilounaasta olivat matalat, pystyi Hotel Cajupi alittamaan ne. Kärsin keskivakavasti henkisestä juustoallergiasta, josta ei kuitenkaan olisi kannattanut ilmoittaa: juuston lisäksi lounaasta oli karsittu myös kaikki liha ja sain eteeni ainoastaan lautasellisen keitettyjä vihanneksia. Kun jälkiruokakin oli lähinnä vitsi ja koko roskaan tuhraantui puolitoista tuntia(!) niin en voi suositella paikkaa kenellekään. Ihmettelen, miksi matkatoimisto voi tämmöistä roskaa edes tarjota! Koska en ole vielä kertaakaan kuullut maittavasta retkilounaasta, niin suosittelen kaikille päiväretkeläisille lounaan skippaamista ja vaikkapa parin euron pitagyroksen nappaamista tuntia pidemmän kaupunkikierroksen päätteksi.

Paikallinen näkemys jälkiruuasta. Kyllä kannatti odottaa.

Paluumatka eteni samaa reittiä, mutta poikkesimme nopeasti Blue Eye -lähteellä. Yli 50 metrin syvyydestä pulppuava jääkylmä vesi muodostaa upeanvärisen lammen. Retken mainoksessa kerrottiin, että rohkeimmat voivat halutessaan pulahtaa 12-asteiseen veteen. Olisivat toki voineet mainita, että rohkeutta ei vaadi itse veteen meno, vaan vartijoiden uhmaaminen – iso taulu nimittäin kielsi uimisen.

Oppaamme Henna ansaitsee kehut asiakaspalveluasenteestaan. Aamusta asti aikataulusta myöhässä edennyt retki oli vaarassa myöhästyä ja kuuntelimme korvat hörössä kun hän keskusteli paikallisoppaan kanssa pitääkö viimeinen stoppi lähteelle perua. Pidimme peukkuja ja Henna piti pintansa, joten stoppi pidettiin ja laiva odotti myöhästyneitä matkalaisia satamassa. Mainiota toimintaa!

Uskoisitko tämän lähteen jatkuvan yli 50 metriä tästä alaspäin? Joku kahjo on nimittäin päässyt niin syvälle, mutta itsesuojeluvaisto esti pidemmälle jatkamisen.

Loppujen lopuksi emme edes myöhästyneet paljoa. Kantosiipialus nimittäin taittoi matkaa huomattavasti aamua nopeammin ja matka-aika liki puolittui! Kaikkea ei edes otettu irti, koska yhden huomattavan ison ”pompun” jälkeen nopeutta laskettiin jokunen solmu…

Tuomio

Lopputulemana päiväretki oli kutakuinkin sitä mitä odotettiin (lue: pelättiin). Miinuspuolelle menee tehoton ajankäyttö, koska liian iso osa ajasta odoteltiin ja jonotettiin, sekä pahimpana kaikki kriteerit alittava lounas. Plussaksi menee helppous, koska omin voimin emme olisi päiväretkeä saaneet toteutettua, tai ainakaan hinta ei olisi ollut sama. Lounaasta nipistämällä ehtii kaupunkia kuitenkin ryynätä 2-3 tunnin ajan, joka riittänee useimmille. Jos arvostat helppoutta (ja päiväkaljoja ilman rajoitteita) eikä odottelu haittaa, on retki sinun valintasi. Me vuokraamme jatkossakin oman auton ja kuljemme omia polkujamme.

 

Kommentoi Facebookissa



Kommentoi

Kommentoi Jokamies.fi:ssä

Please enter your comment!
Please enter your name here