Kaikki muut paitsi Mersukuskit nauroivat Skodan takatuuppareille

Ennen Volkswagenin väliintuloa 1991 tsekkoslovakialainen autonvalmistaja Skoda oli vielä kaikkea muuta kuin espoolaisen liikemiehen haluttu ja tyylikkäästi muotoiltu työsuhdeauto. Varsinkin entistä muovisempi 80-luvulla muotoiltu, ja auttamattomasti kehityksen kelkasta pudonnut takamoottorinen Skoda ei kelvannut enää kuin kaikkein vähävaraisimmille autonostajille. Mikäli tärkein kriteeri oli saada mahdollisimman pienellä rahamäärällä uusi kulkuneuvo paikasta toiseen siirtymiseksi, saattoi Skodalle vielä löytyä ostajansa. Skodan ympärillä ei ollut enää vuosikymmeniin leijunut pienintäkään glamouria. Ennen Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuulumistaan perinteikäs jo 1800-luvulla alkunsa saanut tehdas oli valmistanut myös kalliita luksusvaunuja, mikä oli jo pitkään ollut enää kaukainen muisto.

Skoda 105/120 oli porrasperäinen henkilöauto, jota valmistettiin vuosina 1976-1990. Vuoteen 1983 saakka mallistossa olivat vain 105- ja 120-mallit. Mallistoa uudistettiin 1984 ja uudella entistä muovisemmalla keulalla muotoiltuja Skoda 125, 130, 135 ja 136 -malleja valmistettiin vuosina 1984–1990. Taakse sijoitetut moottorit olivat auton painoon nähden jo aikanaan alimitoitettuja. Esimerkiksi uudemmassakin 130-mallissa oli tarjolla 58-hevosvoimaa, jotka takasivat autolle 0-100km/h kiihtyvyyden 17 sekunnissa. Vanhempien mallien suorituskyky oli tätäkin selvästi heikompi. 70-luvulla tosin Mercedeksenkin suorituskyky saattoi olla niin heikkoa, että moottoritiellä oikein Skodaa riivaamalla pystyi painamaan puolipakolla Mersukuskin ohi. Voi vain kuvitella sitä kihinää, minkä Mersumies on tuntenut nöyryytyksenä takaraivossaan!


Viimeinen sana Skodan valmistuksesta kuului Neuvostoliitolle, jonka myyntimenestystä Ladaa yhdenkään muun kommunistisen valtion autot eivät saaneet uhmata edes päiväunissa. Skodat olivatkin miltei kaikin tavoin heikompia esityksiä. Skoda valmisti autoistaan etumoottorisia prototyyppejä, jotka olisivat olleet ajo-ominaisuuksiltaan selvästi parempia, mutta lopulliseen tuotantoon ne eivät koskaan päätyneet. Aikansa Tekniikan maailman testikoeajot ovat takatuupparille harvinaisen karua ja surkuhupaisaa luettavaa.

Koeajossa mm. 105S-mallin Skodan ainoa sivupeili putosi kuljettajan oven pellin varaan roikkumaan, mikä kertoi varsin heikosta kokoonpanolaadusta. Kuten monissa itäautoissa, Lada mukaanlukien, penkit olivat Skodassa usein muotoiltu uudelleen Suomessa alkuperäisten huonon istuttavuuden johdosta. Moottorin äänieristys oli myös heikkoa, ja sadan kilometrin vauhdissa tuli usein Peltoreita ikävä. Skodalle tyypillinen ajokäytös oli pompottavaa johtuen etupään jousituksesta.

Perä myös heijaa helposti, koska koko keksintö on takapainoinen moottorinsa takia. Kaarteissa tämä näkyy tietenkin yliohjautumisena. Aikalaiset omistajat kiittivät auton hintaa, kulutusta ja sisätiloja. Moitteista sen sijaan suurin osa koski kehnoja ajo-ominaisuuksia, joista erityismaininnan sai auton jatkuva vaeltaminen suorallakin tiellä. Toisin kuin nykyajan haukotuksen suupieliin tuovilla Volkswagen-Skodilla entisajan Skoda-kuskeilla ei ollut tylsää hetkeä auton tiellä pitämiseksi. Ennen miehet olivat miehiä, ja Skodat… Niin, ne olivat autoja, jotka tekivät pojista miehiä.