Kaksi Mercedes 300SL klassikkoautoa mätänee Kuubassa. Hyväkuntoisen arvo olisi yli miljoona euroa!

Kuuba on äärimmäisyyksien maa, jossa poliittisen historiansa vuoksi 50-luvun Amerikanautot ovat kohdanneet myöhemmät Neuvostoliiton autoteollisuuden hedelmät. Ei ole tavatonta, että vanhasta dollarihymystä löytyy Ladan moottori, joten Kuubaa voidaan pitää melkoisena autojen sulatusuunina. Tämän kaiken erikoisuuden keskellä voi turistia kohdata myös maassa näky, jossa peräti kaksin kappalein löytyy vanhoja miljoona-Mersuja ruostumassa säiden armoilla!

Tarkemmin sanottuna legendaarinen lokinsiipi-Mercedes 300SL olisi arvokkaimmillaan täydellisen alkuperäiseen asuun entisöitynä. Tämä kilpa-autona vuonna 1952 alkunsa saanut, ja paria vuotta myöhemmin tuotantoautona esitelty auto kuuluu valmistajansa arvokkaimpien ja halutuimpien klassikoiden joukkoon. Kuuban Havannassa sijaitsevista Mersuista toinen on vanhempi coupe-malli, ja toinen hieman uudempi avomallin Roadster, jossa ovet aukeavat perinteisesti eteenpäin.


Kuuban lokinsiipimallista on purettu aikanaan moottori pois, hienot ylöspäin aukeavat ovet ovat rikkoutuneet ja suurin osa sisustasta on ryöstöviljelty aikojen saatossa. Autoja kuvaamaan päässeen mukaan samalla alueella mätänevät myös sellaiset menneisyyden suuruudet kuin Abarth Zagato, Hispano-Suiza kilpa-auto ja Ghian kynäilemä Chrysler Thomas Special. Kaikki edellä mainitut autot ovat miljonäärien metsästämiä autoja, joiden kunnostamiseksi todellakin tarvittaisiin rahaa kuin roskaa.

Autojen kuubalainen omistaja vaikuttaa mieheltä, joka ei todellisuudessa ymmärrä autoista paljoakaan. Omistaja kyllä hahmottaa, että autot ovat arvokkaita ja erikoisia, mutta niiden hinnoittelusta, tai edes paremmasta säilytyksestä hänellä ei selvästikään tunnu olevan käsitystä. Harvinainen Chryslerikin olisi kaupan, tosin puolen miljoonan dollarin hintalappu raatokuntoisesta yksilöstä ei varsinaisesti vedä ostajia kärpäspaperin lailla puoleensa.

Mersuista 300SL Roadster on ollut jo vuosia sitten ulkomaalaistenkin tiedossa. Itse Top Gearin pörröpäinen juontajalegenda Jeremy Clarkson löysi auton videoillaan jo vuonna 1996. Tämän Mesen moottori ei kuubalaisten perinteiden mukaisesti ole enää alkuperäinen 3.0-litran suora kuutonen, vaan konehuoneeseen on löytänyt ilmeisesti Corvetten veekasi. Kas tässäpä olisi suomalaisturistille hyvää vaihtelua iänikuisiin Mossen ja Saabin metsäraatoihin!