Kevät toi Tampereelle aurinkoa ja autoja – tässä ovat parhaat palat Hot Rod & Rock Show’sta

Pari viikkoa sitten järjestetyn American Car Show’n aikaan saatiin vielä värjötellä lähes talvisäässä. Nyt kevät on vihdoin täällä, ja harrasteautojakin on alettu kaivaa taas naftaliinista. Myös allekirjoittanut sai avoautonsa tallista esiin pienten lumitöiden jälkeen, ja niinpä Tampereen Messu- ja Urheilukeskukselle päästiin kuin päästiinkin ajelemaan katto auki.

Jo parkkipaikalla huomasi, että ajokausi on todellakin alkanut. Jenkkejä ja muuta kalustoa riitti laidasta laitaan, ja sama meno jatkui sisällä halleissa. Näyttely oli tehty hyvin perinteisellä kaavalla, eli mitään suuria yllätyksiä ei ollut tarjolla. A-halliin sisäänpääsyä jouduttiin tosin odottelemaan erityisen pitkään, koska suurin ruuhka tuntui keskittyvän juuri siihen kohtaan.


Tämän jälkeen tunnelma väljeni, ja autoja pääsi kuvaamaankin jo paremmin. Isoin halli oli varattu tuttuun tapaan jenkeille, ja parista pienemmästä hallista löytyi tuning- ja eurokalustoa. Amerikanautojen ystäville riitti nähtävää, mutta muita laitteita oli paikalla yllättävän vähän aiempiin vuosiin verrattuna. Toisaalta näyttelyn nimikin viittaa jenkkiautoharrastukseen, joten siinä suhteessa lupaukset tuli kyllä lunastettua. Tässä parhaat palat Tampereen näyttelystä: