Kiinnostaisiko Beatles-tähden entinen Ässämersu – mustanpuhuva 500 SEL AMG huutokaupataan tammikuussa

The Beatlesin massiivinen suosio toi jäsenilleen sen verran paljon maallista mammonaa, että he pystyivät toteuttamaan autounelmiaan jo nuorina miehinä 1960-luvulla. Tuolloin rock-tähtien kulkupeleinä toimivat esimerkiksi Paul McCartneyn Aston Martin DB5 ja Lamborghini 400GT, John Lennonin Ferrari 330 GT ja Ringo Starrin Facel Vega II. Autot pysyivät kuvioissa mukana myöhemminkin bändin jo hajottua, mutta tyyli muuttui ajan myötä.

1980-luvulla ex-beatlejen mieleen olivat ainakin tummanpuhuvat AMG-Mersut. Mieleen on jäänyt Mersun museossa Stuttgartissa bongaamani AMG-tuunattu 190 E vuodelta 1984. Sen hankki uutena Ringo Starr, ja myös entinen bändikaveri George Harrison päätyi samana vuonna AMG:n virittämään tähtikeulaan. Harrisonin valinta oli ylellisempi 500 SEL, eli pitkällä akselivälillä varustettu S-luokan huippuversio.

George Harrisonin alla oli nähty aiemmin mm. Ferrari Dinoja sekä Jaguar E-Typejä, ja 1990-luvulla hän ehti hankkia vielä maailman nopeimpana katuautona tunnetun McLaren F1:n. Harrison oli siis selvästi automiehiä, ja niinpä hänen Ässämersunkin piti erottua tavallisista edustusautoista. Tästä pitivät huolen AMG:n korisarja, legendaariset Penta-vanteet mustilla keskiöillä ja hillitysti madallettu alusta.


Tummanpuhuva linja jatkui sisätiloissakin, jotka oli vuorattu mustalla nahalla. Muita herkkuja olivat mm. AMG:n sporttiratti ja autopuhelin, joka korvattiin ilmeisesti myöhempinä aikoina Nokian GSM-luurilla. AMG peukaloi myös Mersun tekniikkaa, ja niinpä viisilitrainen kasi luovutti reilut 270 heppaa. 500 SEL oli Harrisonille ilmeisen mieluinen, koska hän käytti sitä arkiautonaan 2000-luvulle asti. Mersun mittariin oli tuohon mennessä kertynyt reilut 30 000 mailia.

Harrison myi auton muusikkokollegalleen Ray Cooperille vasta vuonna 2000, eli vuotta ennen kuolemaansa. Vuosina 2013-2017 Mersu oli säilöttynä talliin, ja tämän jälkeen sitä entisöitiin 10 000 punnan edestä. Tällä hetkellä 500 SEL:n mittarissa on 61 000 mailia, ja auton mukana seuraavat sen historiasta kertova mappi sekä alkuperäinen huoltokirja.

Mersu oli tarjolla huutokaupassa jo vajaa vuosi sitten, ja nyt se joutuu taas vasaran alle brittiläisen Anglia Car Auctionsin tammikuussa järjestämässä huutokaupassa. Auto tulee kuulemma tarjolle, koska sen viimeksi hankkinut keräilijä aikoo muuttaa kokoelmansa painopistettä. 500 SEL AMG:n hinnan odotetaan nousevan 50 000:n ja 70 000 punnan välimaastoon. Auto on muuten esiintynyt 1990-luvun puolessavälissä Real Love -nimisellä musiikkivideollakin, jossa Beatlesin kolme alkuperäisjäsentä löivät hynttyynsä yhteen vielä kerran.