Kolme maagista kirjainta ja R niin kuin Racing – sportti-Golfien tarina alkoi vuoden 1976 GTI:stä

Volkswagen oli 1970-luvun alkupuolella pahoissa vaikeuksissa. Merkin syömähampaana toiminut Kupla alkoi olla jo toivottaman vanhentunut konstruktio 1930-luvulta periytyneen korirakenteensa ja ilmajäähdytteisen takamoottoritekniikkansa myötä. Monet kilpailijat olivat siirtyneet jo etuvetoon ja monikäyttökoreihin, mutta VW tutki edelleen takamoottorirakenteen kehitysmahdollisuuksia. Lopulta Volkkarilla otettiin järki käteen, ja kaikki paukut suunnattiin uuden etuvetomalliston kehitystyöhön. Ensimmäisenä markkinoille ehti coupé-korinen Scirocco vuonna 1974, mutta Kuplan seuraajaksi kaavailtu Golf seurasi perässä muutamaa kuukautta myöhemmin.

Golf oli tehty järkeväksi perheautoksi, eli pellin alla oli maanläheisiä neloskoneita. Joukko tehtaan insinöörejä oli kuitenkin kehittänyt salaa auton sporttiversiota, jonka pellin alle survottiin Audi 80 GTE:stä lainattu 1,6-litrainen ruiskukone. Kompakti auto liikahti uuden tekniikan avulla aivan eri tahtiin, ja lopulta luomus uskallettiin esitellä myös VW:n ylimmälle johdolle. Sporttiversiolle näytettiin vihreää valoa, ja auto nimettiin GTI:ksi italian Gran Turismo Injezione -sanojen mukaan.


GTI esiteltiin suurelle yleisölle syyskuussa 1975 Frankfurtin autonäyttelyssä, ja myynti starttasi seuraavana kesänä. Autoa piti valmistaa vain 5000 kappaletta, mutta toisin kävi. Ykköskorisen GTI:n tuotanto kohosi lopulta noin 450 000 yksilöön, ja 110-heppainen 1,6-litrainen nelonen korvattiin myöhemmin vääntävämmällä 1,8-litraisella pannulla. Auto yhdisti lähes ainutlaatuisella tavalla ajamisen hauskuuden käytännölliseen koriin, joten VW piti samasta reseptistä kiinni myös seuraavan korimallin kohdalla.

Kakkoskoppainen Golf lanseerattiin vuonna 1983, ja GTI:ssä jatkettiin saman tekniikan voimin. Auton mitat ja paino olivat kuitenkin kasvaneet, joten suorituskyky oli heikentynyt edeltäjään verrattuna. Asiaan saatiin korjaus parin vuoden päästä, kun 16-venttiilinen versio täydensi GTI-valikoimaa. Siitä irtosi jo 139 hevosvoimaa, ja auto piirtyi aikakirjoihin yhtenä 1980-luvun parhaimmista hot hatcheista. Kakkoskorisesta Golfista tehtiin myös mekaanisella ahtimella ja nelivedolla varustettua Rallye-versiota, mutta se jäi todella harvinaiseksi herkuksi.

Golfin kolmannen sukupolven vuoro koitti vuonna 1991. Paino ja mitat kasvoivat taas kerran, mutta perustekniikka oli edeltäjästä tuttua. Kolmoskorin GTI:t eivät enää sävähdyttäneet edeltäjiensä tavoin, ja uutuutena lanseerattu 2,8-litrainen VR6 vei GTI:n paikan malliston huippuversiona.

GTI:n alennustila jatkui vuonna 1997 esitellyssä neloskorissa, jossa se oli pahimmillaan vain varustetaso. Sporttiversiossa ei ollut juuri mitään ulkoisia eroja tavallisiin Golfeihin nähden, mutta pellin alle saatiin sentään uutta voimaa. Myöhemmin lähes legendaariseen maineeseen noussut 20-venttiilinen 1,8-litrainen nelosturbo debytoi nimittäin juuri neloskoppaisen GTI:n pellin alla.

Golf GTI:n paluu juurilleen koettiin vuonna 2004 lanseeratun viitoskorin urheiluversion myötä. Klassiset punaiset raidat otettiin uusiokäyttöön, ja nokan ritilöihin tuotiin sporttista hunajakennokuviota. Sisälläkin oli aimo annos retrohenkeä, kun penkit verhoiltiin jälleen klassisella ruutukuosilla. Myös ajettavuus muuttui kertaluokkaa hauskemmaksi, ja pellin alla murisi kaksilitrainen TFSI. Vaihteistopuolella uutuutena lanseerattiin DSG-kaksoiskytkinautomaatti, jonka ensimmäiset versiot ovat osoittautuneet myöhemmin varsinaisiksi murheenkryyneiksi TFSI:n ohella.

Näitä puutteita korjailtiin vuonna 2009 esitellyssä kuutoskoppaisessa GTI:ssä, joka oli oikeastaan vain edeltäjänsä kattava facelift. Nykyinen seiskakori tuli markkinoille vuonna 2013, ja siinäkin on jatkettu kaksilitraisen turbonelosen voimin. Perusrakenne on kuitenkin modulaarinen MQB, ja GTI on vakiinnuttanut paikkansa kompaktiluokan hot hatchien mallioppilaana. Yksi viime vuosien hauskimpia Volkkareita on muuten ollut pari vuotta sitten lanseerattu GTI Clubsport, jonka S-versio piti hetken hallussaan jopa etuvetoisten kierrosennätystä Nürburgringin Nordschleifella.

GTI ei ole kuitenkaan enää ainoa sportti-Golf, vaan malliston kruununa on toiminut jo vuodesta 2002 lähtien nelivetoinen R-versio. Neloskorista R32:ta vauhditti 3,2-litraiseksi porattu VR6, jonka ääni jäi autohistoriaan yhtenä kaikkien aikojen herkullisimmista kuutossoundeista. Pannun murina oli kuin syvältä kurlaava viskibasso, ja saman tekniikan voimin jatkettiin myös vuonna 2004 esitellyssä viitoskoppaisessa R32:ssa.

Auto muuttui kuitenkin ylellisemmäksi, ja ajamisen hauskuus kärsi kasvaneesta painosta ja varustelusta. Asiaa yritettiin korjata vuonna 2009 myyntiin tulleessa seuraajassa, jonka nimi lyheni pelkäksi Golf R:ksi. Syy tähän löytyi pellin alta, koska bensaa kiitettävästi hörppinyt VR6 korvattiin kaksilitraisella turbonelosella. Teholukema kasvoi 250 hepasta 270 polleen, mutta vastineeksi saatiin massiivinen turboviive. Lisäksi alkupään mallien ajovakaudenhallintaa ei saanut kokonaan pois päältä, mikä oli todella erikoinen ratkaisu urheilulliseen ajoon tarkoitetussa autossa.

Nämä epäkohdat kohentuivat syksyllä 2013 Frankfurtissa esitellyn seiskakoppaisen Golf R:n myötä. Kaksilitraisesta turbonelosesta irtoaa viimevuotisen faceliftin jälkeen jo 310 heppaa, ja moottorin käytös on todella nöyrä edeltäjään verrattuna. Nykyinen R on onnistuttu asemoimaan kompaktisporttien jokapaikanhöyläksi, jolta onnistuu niin rata-ajo kuin arkiliikkuminenkin. Käytännöllisyys ja suorituskyky yhdistyvät vielä paremmin seiskakorin myötä tulleessa farkkuversiossa, joka pinkaisee haluttaessa nollasta sataan alle viidessä sekunnissa ja kuljettaa tarvittaessa myös pienen muuttokuorman.

Golfin kahdeksas sukupolvi esitellään reilun vuoden päästä, ja sporttiversiot seuraavat tuttuun tyyliin hieman myöhemmin perässä. VW on panostanut päästöskandaalin jälkeen niin voimakkaasti sähköön, että myös GTI ja R saanevat siitä osansa. Sähköautoiksi ne eivät sentään vielä muutu, mutta vähintään mietoa hybriditekniikkaa on odotettavissa myös sporttiversioiden pellin alle.