Korjaatko autosi itse? Näin tilaat auton varaosat netistä

Uudemmissa autoissa takuun voimassaolon edellytyksenä on auton säännöllinen huolto ammattimaisessa huoltoliikkeessä, mutta vanhempia autoja voi omien taitojen rajoissa huoltaa ja korjata myös itse. Valtaosa autoilijoista vie vanhankin autonsa korjaamolle, kun vikavalo syttyy tai kolina alkaa kuulumaan, mutta moni osaa hoitaa homman itse. Osaamisen ja työkalujen lisäksi tarvitaan toki myös varaosia, joita hankitaan yleensä joko varaosakaupan tiskiltä tai tilaamalla netistä.

Varaosakaupan tiskille voi mennä vanhan osan kanssa, joten oikean osan löytäminen käy melkoisen vaivattomasti, mutta varaosat voi myös tilata kätevästi netistä, vaikkapa kotiovelle asti. Internetistä tilaamisen kanssa on syytä olla hieman huolellisempi, jotta uusi osa sopii varmasti vanhan tilalle. Varaosan numero on tärkeä osan hakemisessa, mutta jos sitä ei ole tiedossa tai saatavilla, niin silloin on luotettava kaupan varaosahakuun, tuotekuviin ja soveltuvuustaulukoihin. Huolellisuudesta huolimatta homma voi välillä mennä pieleen, kun postilaatikossa on väärä osa. Pienestä säästöstä saattaa tulla iso kulu, jos osa joudutaan esimerkiksi palauttamaan omalla kustannuksella. On siis hyvä tutustua ennakkoon verkkokauppojen palautusehtoihin ja käytäntöihin.

Kotimaisten nettikauppojen lisäksi tarjolla on myös ulkomaisia vaihtoehtoja, jotka tarjoavat palvelua myös suomeksi ja toimituksetkin tulevat nopeasti perille – joskus jopa nopeammin kuin kotimaisilta toimijoilta. Nettikauppoja valittaessa on hyvä Googlata hieman muiden kokemuksia, jotta voi varmistua siitä, että myyjällä on hyvä maine ja todennäköisiä ongelmia ei ole tiedossa.


Tutustuimme suomeksi palvelua tarjoavaan latvialaiseen Trodo varaosat netistä -nettikauppaan, joka tarjoaa yli kuudensadantuhannen artikkelin varaosavalikoiman lisäksi myös helppokäyttöisen auton merkkiin ja malliin tai rekisterinumeroon perustuvan varaosahaun, joka auttaa ja nopeuttaa oikean osan löytämistä.

Nettikaupan ilme on selkeä ja kaupassa on helppo navigoida. Varaosien lisäksi kaupasta löytyy myös runsaasti autotarvikkeita, lisävarusteita ja työkaluja. Palautusehdot ovat asiakkaan näkökulmasta erinomaiset, sillä Trodo tarjoaa osille 30-päivän palautusoikeuden, mikäli tuotteen soveltuvuudessa olisi ongelmia ja asiakkaan ei tarvitse maksaa palautusta. Kaikilla varaosilla on myös valmistajan takuu, jos osa sattuisi rikkoutumaan ennenaikaisesti.

 

Testasimme hakua allekirjoittaneen auton rekisterinumerolla ja sen syöttäminen toi ruutuun täsmälleen oikean automallin. Autoon soveltuvat varaosat on jaettu selvästi eri kategorioihin, kuten esimerkiksi moottori, jäähdytys ja jarrut, mikä helpottaa selailua. Haimme kokeeksi autoon sopivia jarrulevyjä, jotka löytyivät parilla klikkauksella. Varaosan valokuvan sijaan monen tuotteen kohdalla oli tuotteen mittakuva, mikä on erinomainen asia, kun halutaan varmistaa varaosan yhteensopivuus. Klikkasimme kokeeksi myös listan ulkopuolista varaosaa, ja eteen tuli selkeä varoitus osan yhteensopimattomuudesta – hyvä toiminto! Tilausprosessikin vaikutti hyvin selkeältä 1-2-3, osat koriin, tiedot sisään ja maksu.

Tutustuimme myös muihin varaosia netissä myyviin kauppoihin ja myös muut vaikuttivat hyvin selkeiltä ja helppokäyttöisiltä. Osien löytäminen on helppoa auton tyypin tai rekisterin syöttämisen jälkeen ja tilausprosessit ovat hyvin samankaltaiset. Koska kauppoja on useita ja niiden käyttäminen on vaivatonta, niin suosittelemme hintavertailua ennen tilaamista. Varaosien hintaero selittyy toki osittain merkki- ja laatueroilla, mutta saman merkkisestä osasta ei kannata maksaa liikaa.

Lopuksi jokaiselle oma-aloitteiselle korjaajalle kullan arvoinen vinkki: Kaksi asiaa mitä kannattaa klikata älypuhelimeen auki jo ennen konepellin avaamista on varaosakaupan nettisivu ja YouTube. Erään tee-itse-miehen suusta kuultua: ”Sitä mihin ei löydy ohjeita YouTubesta tai netistä, ei ole olemassa.”

Trodon verkkokauppaan pääset tästä.