Legendaarisen maasturin tuotanto päättyi 68 vuoden valmistuksen jälkeen

Land Rover Defender on yksi pisimpään yhtäjaksoisesti tuotannossa pysyneistä automalleista. Auton taru alkoi vain hieman toisen maailmansodan jälkeen, kun Roverin insinöörit tekivät Jeepin alustalle prototyypin Ison-Britannian maaseudulle tarkoitetusta jokapaikanhöylästä. Teräksestä oli tuolloin pulaa, mutta alumiinia oli saatavissa helpommin, joten suurin osa koripelleistä naputeltiin kevytmetallista. Vuonna 1948 esitellyssä tuotantoversiossa ei enää käytetty Jeepin tekniikkaa, mutta alumiinikori oli tullut jäädäkseen. Ensimmäisiä autoja sai pelkästään vihreän eri sävyillä maalattuina, koska vihreää väriä oli jäänyt yli sodanaikaisesta lentokoneteollisuudesta.

Alkuperäinen Lantikka pysyi tuotannossa hyvin samannäköisenä kolmen mallisarjan ajan. Ensimmäistä versiota, eli Series I:tä valmistettiin 10 vuoden ajan, kunnes se korvattiin Series II:lla vuonna 1958. Kakkossarjalaisen ensimmäistä mallia tehtiin vain kolmen vuoden ajan, ja sen jälkeen tarjolle tuli hieman modifioitu Series IIA. Series III:n vuoro koitti puolestaan vuonna 1971, ja tätä viimeistä alkuperäiseen Land Roveriin pohjautuvaa maasturia tehtiin peräti 12 vuoden ajan. Vaikka auton ulkonäkö pysyikin pitkälti samana yli 30 vuoden ajan, peltien alla tapahtui kuitenkin jatkuvaa kehitystä.

Nykyään Defenderinä tunnettu viimeisen sukupolven Land Rover tuotiin markkinoille vuonna 1983. Lantikan tekniikassa tapahtui merkittäviä muutoksia edeltäjämalleihin verrattuna, koska autossa käytettiin hyvin paljon luksusmaasturi Range Roverin osia. Kierrejouset syrjäyttivät alkeellisen lehtijousituksen, ja neliveto oli nyt jatkuvaa mallia. 1980-luvun alussa esitelty Land Rover tunnettiin aluksi 110-mallina, mutta se sai Defender-nimen seuraavan vuosikymmenen kynnyksellä. Defenderin varustelu muuttui vuosien saatossa ajanmukaisemmaksi, mutta auto pysyi aina juurilleen uskollisena työkaluna.


Defenderin tuotanto Ison-Britannian Solihullissa oli pitkälti käsityövaltaista, ja niinpä yhden auton tekeminen vei peräti 56 tuntia. Tästä syystä Land Roverin nykyään omistava Tata Motors on suunnitellut jo pitkään tuotannon alasajoa ja Defenderin korvaamista modernimmalla maasturilla. Auton fanijoukko on kuitenkin ollut niin vannoutunutta, että Defenderin tarua ei ole saatu päätettyä helposti. Nyt maasturin tuotanto oli kuitenkin pakko lopettaa, koska auto ei enää täytä uusimpia määräyksiä jalankulkijaturvallisuuden ja päästöjen suhteen.

Defender on yksi Brittein saarten autoteollisuuden ikonisimpia malleja, eli auton seuraajalla on melkoisen suuret saappaat täytettävänään. Aivan heti tätä Defenderin korvaajaa ei kuitenkaan nähdä, koska Jaguar Land Rover miettii vielä tulevan maasturin tuotantopaikkaa. Tällä hetkellä vahvimmat vaihtoehdot ovat JLR:n uusi tehdas Slovakiassa tai tuotannon ulkoistaminen Magna Steyrille Itävaltaan. Toivottavasti aidon ja oikean Lantikan ainutlaatuinen henki säilyy tästä huolimatta uudessa maasturissa, vaikka se ei olekaan enää aito brittiauto.

Defender_2