Legendaariset autopelit: Carmageddon (SCi, 1997)

Osa 02/10: ”Olin sodassa!” rääkäisi rollaattorimummo viikate-Ladan ajettua yli

O.J. Simpsonin -näköinen O.K. Stimpson iskee massiivisilla nokkapiikeillä varustetun Ford Broncon -näköisen sinivalkoisen Fraud Brokonsa täysiä päin kadulla pakoon juoksevia ihmisiä. Kolmannen valtakunnan natsikenraali Heinz Faust täräyttää puolestaan päin 30-luvun ruumisautoa panssaroidulla telaketju-Mersullaan. Stella Stunna -niminen nainen kaahaa hullunkiilto silmissään sinisellä urheiluautollaan, joka jakelee niityllä ammuville lehmille sähköiskuja päättäen lemmuparkojen päivät veriseksi mössöksi. Venäläinen sotahullu Ivan the Bastard iskee maastoautoksi korotetun armeijanvihreän kantti-Ladansa keulilla viuhuvan viikatteen iäkkääseen rollaattorinsa kanssa raahustavaan naiseen. Muorin viimeiset sanat kajahtavat värisevän korkealta ilmoille: ”I was in the War!”. Pelin kannessa on punaisena hohkaavan pirunnäköinen mies auton ratin takana, ja pelin taustalla murhatunnelmaa luo Fear Factoryn metallimättö. Tervetuloa Carmageddonin maailmaan.

Melkoisen kohumylläkän yli 20 vuotta sitten aiheuttanut brittiläisen Stainless Softwaren autopeli on tämän päivän mittapuulla aika kesy tapaus. Sarjakuvamaisessa pääosin tulevaisuuden kaupunkimiljöisiin sijoittuvassa pelissä ajetaan pahvikuvamaisten ihmishahmojen päältä, ja törmäillään toisiin autoihin. Tällainen oli vielä sensuurin arvoista vuonna 1997, mutta nykyään enää kovimpien väkivaltapelien parissa viihtyneille pelkkä haukotus. Allekirjoittaneelle kyseinen PC-peli on kuitenkin tänäkin päivänä se kaikkein kovimmin kolahtanut videopeli. Ei kuitenkaan väkivallan takia, vaan koska peli on aidosti erinomainen aivan muista syistä. Tätä ei edes umpisurkeat konsolikäännökset onnistuneet pilaamaan.

Kaiken väkivallalla kohkaamisen jalkoihin jäi monelta huomaamatta, että pelin fysiikkamoottori ja ajotuntuma olivat aikanaan sensaatiomaiset, jopa hyvin lähellä oikealla autolla ajamista. Toisten autojen kanssa kolarointi ei ollut koskaan ennen ollut yhtä nautittavaa lähinnä siitä syystä, että autot käyttäytyivät törmäystilanteissa fysiikan lakien mukaan. Toki painovoima oli lähempänä kuun painovoimaa, kun pienestäkin hypystä auton sai lentämään melkoisia matkoja, mutta kokemus oli kuitenkin varsin aidontuntuinen verrattuna moneen muuhun aikalaiseen autopeliin. Autoja oli kymmeniä erilaisia, ja niiden ajotuntuna oli selvästi erilainen. Iso puskutraktori tuntui hyppysissä täysin erilaiselta kun vaikkapa paljon pienempi japanilainen urheiluauto. Seikka, joka valitettavasti ei tänäkään päivänä tunnu olevan hallussa läheskään kaikilla autopelien tekijöillä.


Tärkeä asia 90-luvulla oli myös huomata, että Carmageddon oli käytännössä ensimmäinen autopeli aidossa 3D-ympäristössä, jossa pelaajalla oli täydellinen vapaus tutkia ratoja missä ikinä halusi. Halusitpa tehdä yhtäkkiä u-käännöksen, oikaista puiston poikki, ajaa hetken mielijohteesta viemäriputkiston läpi tai vaikka ajella mäen rinnettä ristiin rastiin tämä kaikki oli mahdollista. Kaikki tämä siis ennen jo Grand Theft Autoja. Rasitteena ei ollut iänikuista saman radan uudelleen tahkoamista, ja ympyrän kiertämistä yrittäen voittaa muut autot kierrosajoissa. Toki Carmassakin pystyi ajamaan kisaa muiden kanssa, mutta paljon hauskempaa oli romuttaa kilpakumppanit liekehtiviksi romukasoiksi, ja selviytyä näin seuraavalle kentälle.

Loppujen lopuksi ensimmäinen Carmageddon oli ennen kaikkea valtaisa mielikuvituksen riemuvoitto. Pelissä vain yksinkertaisesti tehtiin asioita joko ensimmäistä kertaa, tai tehtiin ne paljon paremmin kuin aikaisemmat yrittäjät. Tämä aito luova hulluus, omaperäisyys ja viimeistelty ajotuntuma fysiikkamalleineen sytytti roihuavan liekin ja ihastuksen peliin. Carman jatko-osissa oli paljon enemmän kaikkea ja kehittyneempää tekniikkaa. Varsinkin jo seuraavana vuonna julkaistu sarjan kakkososa oli suurellisemmin markkinoitu ensimmäisen osan jätettyä jälkeensä melkoisen hypen. Itselle kuitenkin se aito alkuperäinen Carmageddon jäi mieleen innovatiivisena, ja autopelien kaavoihin kangistunutta maailmaa ravistelevana teoksena, jonka vielä tänäkin päivänä kaivaa mielellään pölyn alta esiin. Siis varohan sinä kepin kanssa suojatiellä käppäilevä vanhapatu, täältä tulee hopeanvärinen -55 vuosimallin lokinsiipi-Mersu, jonka lokasuojien metalliterät viiltävät kurkkusi auki…