Legendaariset autopelit: Lotus Turbo Challenge 2 (Gremlin, 1991)

Osa 06/10: Lama-ajan seksikkäin autopeli

Tchi-tchi-tchi-tsi-tsi-tsi CHAA, Tchi-tchi-tchi-tsi-tsi-tsi CHAA, dumdum dum-dum-dum, dumdum dum-dum-dum… Suurin piirtein näin alkaa Amigan Lotus 2 -pelin tunnusmusiikki, joka saa tänäkin päivänä jalan tanssaamaan, ja pohtimaan mitä ihmettä tapahtui pelien vetäville tunnusmelodioille. 90-luvun alun lama-Suomessa punaisella Lotus Espritillä kurvailu vehreillä nummilla, öisessä kaupungissa, tai vaikkapa hernerokkasumussa saivat ajatukset siirtymään leipäjonoja iloisempiin asioihin. Ajelut tosin tapahtuivat vanhan Saloran kuvaputkitelevision kuvan välittäminä, mutta kymppiselle kakaralle tämä oli parasta huumetta.

Ei ole liioiteltua väittää, että täysin kolikkopelitasoinen Lotus Turbo Challenge 2 oli aikansa seksikkäin autopeli, ainakin kotikoneilla pelattuna. Mainiot musiikit, tyylikäs graafinen ja tekninen toteutus, sekä aidosti välittyvä ajamisen ja vauhdin riemu tekivät muinoin ison vaikutuksen autopelien suurkuluttajaan. Alkuintron animaatiossa punaisen Espritin luukkulamppujen auetessa, ja ajovalojen välkkyessä syntyi pienellekin pelaajalle oikea ostokiima. Jo miltei 30 vuotta sitten pelien tekijät osasivat vedellä oikeista naruista. Lotuksen sponsoroima mainosviesti saatiin näin uppoamaan herkän kehitysvaiheen junnuihin. Aivopesu toimi, sillä 90-luvun Esprit näyttää allekirjoittaneelle varsinkin kirkkaanpunaisena edelleen syntisen kiihottavalta ja haluttavalta.

Lotuksen vuotta nuorempi ensimmäinen osa oli vielä lähinnä jaetun ruudun kaksinpeli, kun taas vuotta myöhemmin ilmestynyt Lotus-trilogian kolmas osa haukkasi rata-editoreineen, ja vähemmän loistavine ruudunpäivityksineen liian ison kakun. Vaikka kakkososa oli sarjan paras osa nuoremmat polvet tuskin enää innostuvat tällaisesta sprite-rallista, jossa illuusio radan liikkumisesta saadaan vierittämällä kahden eri värin palkkeja ruudun alaosassa. 70- ja 80-lukujen partasuut sitä vastoin saattavat vieläkin tippa silmäkulmasta valuen muistella nuoruutensa pelikokemuksia. Autopelitkin ovat 90-luvun alusta kehittyneet niin huimin harppauksin, että tällaiset retropelit ovat usein tänä päivänä enää satunnaista huvia. Jotenkin vain kaiken nykyisen tilpehöörin ja kimalteen alle hautautuu se itse tärkein, eli ajamisen ilo.


Kakkos-Lotuksen puritanistiseen toteutukseen kuuluu, että esimerkiksi taustamusiikkia ajon aikana ei kuulla. Se mikä voidaan katsoa osin aikansa tekniseksi rajoitukseksi, edesauttaa intensiivisemmän ajokokemuksen syntymistä. Tänäkin päivänä käännän usein uudemmistakin autopeleistä musiikinrenkutukset ja puheenselostukset pois häiritsemästä ajofiilistä, jotta moottorin murina pääsisi oikeuksiinsa. Pelin läpipeluu on vanhemmissa peleissä usein huomattavasti lyhyempi, mutta sitäkin hikisempi ja toiminnantäyteisempi urakka. Uusissa ajopeleissä ärsyttää usein tapa silputa ajokokemus lyhyisiin pätkiin, joiden välissä katsellaan latauspalkkeja, tyhjänpäiväisiä videoita, tai säädellään ja tuunataan sitä sun tätä valikoissa kahlaten. Kyllähän se nyt niin on, että autopelissä kuuluu viettää suurin osa ajasta ratin ja penkin välissä asvalttia tai soraa niellen. Kiihotus pian lerpahtaa, jos ei pääse radalle. Vanhojen hyvien aikojen kunniaksi toivonkin vähemmän esileikkiä, ja enemmän toimintaa.