Lexus lähtee tila-automarkkinoille – Toyotan pohjalta tehty LM tarjoaa huipputason luksusta aasialaisille

Toyota on tarjonnut jo pitkään Aasian markkinoilla Alphard-nimistä tila-autoa, joka on edustanut japanilaismerkin malliston ylellisintä päätä muutenkin kuin tilojensa osalta. Luksusbrändi Lexuksen mallistossa ei ole sen sijaan nähty tilamallia, koska Lexus on panostanut niiden sijasta paljon trendikkäämpiin katumaastureihin ja crossovereihin. Lexuksen tila-autolle näyttää kuitenkin olevan kysyntää, koska nyt sellainen esiteltiin juuri ovensa avanneessa Shanghain autonäyttelyssä.

LM-nimisestä uutuudesta julkaistiin ensimmäinen tiiserikuva jo ennen näyttelyä, ja siitäkin kävi ilmi, että auto on tehty melko häpeilemättömästi Toyota Alphardin pohjalta. Keulan ja perän ilmeessä on toki eroja, mutta esimerkiksi lokasuojia ei ole vaivauduttu vaihtamaan. Nokkaa dominoi Lexukselle tyypillinen tiimalasin mallinen maski, joka lienee uudessa LM:ssä isompi kuin koskaan aiemmin. Naamailmettä ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua hillityksi, mutta ainakin Lexus erottuu muiden tila-autojen joukosta.


Myös kojelauta näyttäisi olevan Toyotan peruskamaa pienellä lisäluksuksella höystettynä, mutta tämän auton parhaat oltavat löytyvätkin takaosastolta. LM:stä esitellään Shanghaissa nelipaikkainen versio, jonka kabiini muistuttaa jo yksityislentokoneiden sisutusta. Etu- ja takaosasto on erotettu toisistaan parhaita limusiiniperinteitä edustavalla väliseinällä, johon upotetun lasin voi joko avata tai sulkea. Seinään on lisäksi integroitu iso taulu-TV ja muita herkkuja.

Herrasväki voi nauttia kyydistä kahdella erillisistuimella, joiden avuihin lukeutuvat monipuolisten säätöjen ohella lämmitys, tuuletus ja hieronta. Penkkien pehmusteet on kuulemma tehty erityisen harvasta uretaanivaahdosta, jonka mainostetaan yhdistävän ihanteellinen tuki sohvamaiseen mukavuuteen. Väliseinässä olevan 26-tuumaisen ruudun voi yhdistää älypuhelimiin sekä tabletteihin, ja se mahdollistaa myös blu-ray-toiston. Herkkujen listalle kuuluvat lisäksi 19 kaiuttimella varustettu äänentoistojärjestelmä, kahdelle samppanja- tai viinipullolle tilan tarjoava 14-litrainen jääkaappi sekä istuinten välissä oleva kosketusnäyttö, jonka kautta eri toimintoja hallitaan.

Uuden LM:n saa myös seitsemänpaikkaisena, jolloin kahdella ensimmäisellä rivillä on kaksi erillisistuinta ja kolmannella rivillä kolme penkkiä. Toisen penkkirivin istuimet tarjoavat kuulemma parhaan mukavuuden, ja niissä on myös muita penkkejä isommat käsinojat. Lexuksen luksuskuljetinta saa joko LM 350:nä tai LM 300h -versiona, ja nelivetokin on tarjolla etuvedon ohella. LM 350:tä vauhdittaa 3,5-litrainen bensa-V6, kun taas LM 300h:ssa käytetään 2,5-litraista bensanelosta ja sähkömoottoria hyödyntävää hybridijärjestelmää.

Ja sitten ne huonot uutiset. LM on kehitetty erityisesti Kiinan ja muun Aasian markkinoille, mutta Euroopassa sitä ei valitettavasti nähdä. Lexus seuraa siis tässäkin suhteessa Toyota Alphardin jalanjälkiä.