Maailman legendaarisimman urheiluauton uusin malli on tässä – Porsche 911:n tunnistaa edelleen omaksi itsekseen

Harva auto on muuttunut yli puolessa vuosisadassa niin vähän, että alkuperäisen mallin tunnistaa edelleen viimeisimmän version linjoista. Vuonna 1963 debytoinut Porsche 911 on kuitenkin tällainen tapaus. Maailman tunnetuimman urheiluauton viittaa kantavan 911:n ura on ehtinyt 55 vuodessa seitsemän sukupolven mittaiseksi, ja kahdeksas versio esiteltiin nyt Los Angelesin autonäyttelyssä.

992-koodilla tunnettu viimeisin 911 on kasvanut jälleen kerran kokoa. Akseliväli on venähtänyt hieman, ja eturaidevälikin on 45 milliä aiempaa leveämpi. Lisäksi auton kaikki versiot ovat leveäkorisia, eli kapeammilla takalokasuojilla varustetut perusmallit ovat historiaa. Myös korin etuylitystä on jatkettu viimeisimpien jalankulkijaturvallisuusnormien täyttämiseksi. Moni asia on mennyt siis uusiksi, mutta tuttu silhuetti on edelleen tallella. Kylkilinjasta erottuvat korin pintaan upotetut ovenkahvat, ja myös nokan sekä perän osalta puhaltavat tuoreet tuulet.

Nokkapellin entistä terävämpiin muotoihin on haettu inspiraatiota 1980-luvun ns. G-mallisarjan 911:stä, ja etupuskuria dominoivat leveät vaakasuuntaiset ritilät. Ne eivät välttämättä pistä heti silmään, mutta takapään osalta muutokset erottuvat heti. Litteät takavalot on yhdistetty toisiinsa kaikissa malleissa kapealla ledinauhalla, joka on saanut inspiraationsa Mission E -sähköautokonseptista. Takarekisteri on puolestaan siirretty aivan puskurin alareunaan, mikä tekee perästä entistä korkeamman näköisen.


Myös rengaskoko on kasvanut. Carrera-perusversiossa on edessä 19- ja takana 20-tuumaiset pyörät, kun taas Carrera S:n vastaavat mitat ovat peräti 20 ja 21 tuumaa. Sisustaan on puolestaan tuotu uusi mittaristo ja entistä suurempi tietoviihdejärjestelmän näyttö, joka on 10,9-tuumainen. Uusimman teknologian vastapainona toimii edeltäjää kulmikkaampi kojelauta, joka on kuulemma saanut vaikutteita 1970-luvun 911:istä. Lisäksi kasvaneen akselivälin pitäisi kohentaa sisätiloja jonkin verran.

Uutuutta vauhdittavat edeltäjän facelift-version tavoin kolmilitraiset tuplaturbokuutoset, jotka ovat luonnollisesti bokserikoneita. Tekniikkaa on kuitenkin peukaloitu sen verran, että teholukemat ovat kasvaneet mukavasti. Carrera-perusversiossa on nyt 385 hevosvoimaa, ja Carrera S:n voimavarat kirjataan 450 heppaan. Voimansiirrosta vastaa seitsemänpykäläinen manuaali, mutta lisähintaan tarjolla on aiemman seitsemänvaihteisen kaksoiskytkinautomaatin korvannut kahdeksanvaihteinen laatikko. Nelivedonkin saa lisävarusteena, ja sama koskee nelipyöräohjausta.

Uusia varusteita ovat mm. sadekeliä haisteleva toiminto, kamerapohjainen hätäjarrutusjärjestelmä, pimeänäköavustin sekä adaptiivinen vakionopeudensäädin. Suomen hinnat eivät ole vielä tiedossa, mutta Saksassa maailman tunnetuimman urheiluauton viimeisimmästä versiosta pitää pulittaa vähintään 120 000 euroa.