Mersun avolava julkistetaan reilun viikon kuluttua – katso odotellessa tiiserivideo

Mercedes astuu mukaan avolavamarkkinoille 18.7.2017, kun se tuo myyntiin ensimmäisen avolava-autonsa. Uusi Mercedes-Benz X avaa samalla kokonaan uuden luokan mersun historiaan.

Tuleva avolava perustuu Nissan Navarasta tuttuun alustaan, mutta sekä ulkoisesti että sisäisesti X tulee olemaan aito Mercedes. Nokalta löytyy mersun V6-moottori ja nelivetojärjestelmä on tuttu 4-Matic. Myös auton muotoilu ja sisusta on ehtaa mersua. Toki ulkomuodoissa on hieman samaa näköä Navaran kanssa; suuri neliovinen ohjaamo ja kohtuullisen kokoinen lava, joka alkaa heti takaovien jälkeen.

Keula muistuttaa hyvin paljon Mercedes GLE -mallia, mutta siiheen sukunäkö muiden mallien kanssa taitaa jäädäkin. X-luokka on vahvasti omaleimainen ja tulee kosiskelemaan mersulle kokonaan uutta yleisöä. X:n kohdealueena ovat ensisijaisesti Latinalainen Amerikka, Etelä-Afrikka, Eurooppa ja Australia. Mutta miksi ei heti Pohjois-Amerikka, tuo avolavojen luvattu maa? Ehkä Mercedes tunnustelee markkinoita ensin muualla ja iskee sitten vasta kiinni 20% nosteessa olevaan, maailman suurimpaan avolavamarkkinaan.


Keskikokoisten avolavojen segmentti käy parhaillaan läpi muutosta maailmanlaajuisesti. Yhä useampi avolava hankitaan henkilökohtaiseen käyttöön, sekä yksityiset että yrityskäyttäjät haluavat avolava-autoltaan yhä enemmän henkilöautomaisia ominaisuuksia. – Mercedekseltä kerrotaan.

Videolla nähtävä X-luokan Mercedes on viime vuonna Pariisissa julkaistua konseptia hieman hillitympi, mutta silti melkoisen räyhäkän näköinen peli. Odotamme innolla 18.7. päivän julkistuskuvia!