Miksi 70-luvun vahvistin kuulostaa paremmalta kuin uusi?

Unelmieni viritin-vahvistin: Pioneer SX-1980 vuodelta 1978.

Erilliset Audiovahvistimet ovat menettäneet suosiotaan sitten 70- ja 80-lukujen kultavuosien. Silloin oli aivan tyypillistä pinota iso kasa suurikokoisia audiolaitteita päällekkäin. Kaupasta ostettiin yleensä erillisinä niin vahvistin, viritin (radio), levysoitin kuin kasettidekkikin. 70-luvulla arsenaalista saattoi löytyä myös kelanauhuri, ja myöhemmin 90-luvulla alkoi puolestaan yleistyä cd-soittimet. Vielä 80-luvulla käytössä näki ekvalisaattoreita, joilla pystyttiin säätämään vivuista väännellen äänen taajuuksia matalista korkeisiin. Kokonaisuuden kruunasi tietenkin mahtavan kokoiset, joskus jopa kymmenien kilojen kaappikaiuttimet, joten parhaimmillaan laitevuori valtasi tilaa asunnosta melkoisen siivun.

90-luvulla alettiin suosimaan pienempiä pakettistereoita, joissa kompaktiin kokoon pakattiin kaikki edellä kuvatut laitteet yhdeksi kokonaisuudeksi. Kotiteattereiden kehitys 90-luvun loppuun mennessä aiheutti buumia av-vahvistimien käytössä, kun perinteiset stereovahvistimet korvattiin elokuvien hyödyntämällä monikanavaäänellä, sekä erillisillä matalia taajuuksia toistavilla subbareilla. Aktiivimallisten Subwooferien tulo tarkoitti pitkälti bassolle varatun tehon ja äänensävyn ulkoistamista vahvistimelta bassokaiuttimelle, minkä johdosta moni 70- tai 80-luvulla valmistettu vahvistin pystyy toistamaan stereokäytössä kaiuttimista matalia taajuuksia paljon voimallisemmin. Eräs syy tähän olivat suositut ”loudness”-kytkimet, jotka korostavat matalia ja korkeita ääniä.

Nykyään ihmisten kodeissa vierailtaessa on pistänyt silmään jopa erillisten audiolaitteiden puuttuminen kokonaan. Musiikin kuuntelu Youtubesta läppärin omilla kaiuttimilla on hifi-harrastajalle maanpäällinen helvetti, mutta tavalliselle multakorvalle täysin riittävä kokoonpano illanistujaisista satunnaiseen kuunteluun.


Mielenkiintoisia ovat tutkimukset sokkotesteistä, joissa on verrattu 70-luvun huippuvahvistinta ja uutta vastaavaa kalliimpaa audiovahvistinta. Monissa kuuntelukokeissa kohdeyleisö on tietämättään sanonut äänen kuulostavan paremmalta antiikkisesta kokoonpanosta. Miten tämä on mahdollista, eikö ihmiskunnan tulisi mennä vuosi vuodelta kohti parempaa maailmaa? Yksi selitys piilee siinä, että äänenlaadulle ei anneta enää samanlaista arvoa kuin ennen.

Tämän näkee jo vanhoissa audiolaitteiden esitteissä, joissa pääpaino on äänenlaadun ylivertaisuuden korostamisessa. Nykyään tuntuu ratkaisevan enemmän laitteen monipuoliset ominaisuudet, ja edullinen hinta. Äänenlaatua tärkeämpää on tietää, että kokonaisuus on vaikkapa yhteensopiva uusimman Applen tuotoksen kanssa, ja että marketin muovihärpäke vilkkuvine valoineen istuu kivannäköisesti sisustukseen.

Tästä päästäänkin valmistuslaatuun. Nykyisin Kiinassa tehtyjen vahvistimien valmistuslaatu ei yllä lähellekään samaa kuin 70-luvulla Japanissa, Yhdysvalloissa tai jossain päin Eurooppaa valmistetuissa vanhemmissa laitteissa. Jos nykyisin kaupasta ostettu vahvistin kestää täysin ehjänä yli kahden vuoden takuuajan, saa useimmiten olla jo onnellinen. Loistava esimerkki täydellisyyttä hipovasta valmistuslaadusta on yksi maailman tehokkaimmista koskaan kotikäyttöön suunnitelluista vahvistimista, Pioneer SX-1980 vuodelta 1978.

Tämä vahvistinten maailmassa panssarivaunun kestävyydellä ladattu ulko-osiltaan alumiinista ja pähkinäpuusta valmistettu 35 kilon järkäle on melkoinen saavutus ihmiskunnalta. Tehoa laitteesta irtoaa virallisten lukujen mukaan 270 wattia kanavaa kohden 8 ohmiin, mutta todellisuudessa laite saavuttaa jopa käsittämättömän kuuloisen 460 watin hetkellisen tehon kanavaa kohti! Tällaisella laitteella saisi helposti tuhottua ison osan uusista markettikaiuttimista.

Mainittakoon vielä, että saman sarjan vaatimattomin viritin-vahvistin Pioneer SX-450 tarjoaa vain 15 watin lähtötehon, mutta on sekin varsin hyvänkuuloinen laite. Jokainen aito hifi-harrastaja ymmärtääkin, että vahvistimen tuottamalla pelkällä teholukemalla ei ole loppujen lopuksi mitään tekemistä äänen laadun kanssa. Malliston lippulaiva SX-1980 maksoi nykyrahassa reilut 3000 euroa, mikä on enemmän kuin mitä laitteesta ollaan tänä päivänä valmiita maksamaan. Virrankulutus tällä hirviövahvistimella on noin yhtä kilowattia, eli pienen saunan kiukaan verran.

Mainittakoon vielä, että markettien mainostamilla kotiteatteripakettien ”1000 watin kokonaistehoilla” ei ole todellisuuspohjaa oikean tehomäärän kanssa. Näissä ilmoituksissa tehon täysin teoreettinen kokonaismäärä lasketaan kaikista mahdollisista muovipurkeista ja kaiuttimiksi väitetyistä kikottimista, mitä markkinamiehet ovat laitteiston pahvipakkaukseen tiputelleet. Loppuyhteenvetona todettakoon, että jokainen saa tietysti omien mieltymystensä mukaan valita äänentoistolaitteensa, mutta on hyvä muistaa, että uusi ei automaattisesti ole parempi kuin vanha.