Miksi kukaan haluaisi omistaa vanhaa autoa kun voi ajaa uudella?

Uusien autojen myyjien tehtävänä on esitelmöidä, kuinka asiakkaan vanha auto on joka suhteessa huonompi, kuin autokaupan lattialla uutuuttaan kiiltelevä menopeli. Myyjä tekee näin, koska muutoin vaihtoehtona voi olla työttömyyskortisto. Onko 80-luvun Ford Sierra sitten joka suhteessa heikompi esitys kuin kaupasta ostettu uunituore Mondeo? Mietitäänpä hetki asiaa yrittäen löytää vanhemmista autoista hyviä puolia uusiin verrattaessa.

Yksi suurista eroista uuden ja vaikkapa 30-vuotiaan auton välillä liittyy niiden suunnittelufilosofiaan. Kukaan tuskin uskaltaa väittää, etteikö vanhempi auto olisi tekniikaltaan usein yksinkertaisempi. Uuden auton tietokonepohjainen käyttöympäristö voi pahimmillaan karkottaa kuljettajan pois ohjaamosta, mikäli käyttäjäystävällisyys ei ole kohdillaan. Siinä missä uutta autoa ohjataan kosketusnäytöstä etsien valikkoviidakosta ilmastointitoimintoja löytyy vanhemmasta autosta yksinkertainen liukukytkin: kylmä (sininen) ja kuuma (punainen). Vanhoja autoja on yksinkertaisesti helpompi korjata itse ilman kalliita autokohtaisia tietotekniikkaan nojaavia työkaluja. Toki voi aina viedä autonsa merkkikorjaamolle jos itse timpraaminen ei maistu, mutta tällöin asiakkaan on kannattanut useimmiten valita hyväpalkkainen ammatti itselleen.

Ainakin eurooppalaiset ja aasialaiset autot ovat usein painoltaan kevyempiä kuin uudemmat vastaavat. Autot ovat paisuneet kuin pullataikina vuosien saatossa. Esimerkiksi uusi Mini on miltei kaksinkertaistanut painonsa alkuperäiseen verrattuna. Vanha kunnon saksalainen myyntitykki Golfkin on kasvanut pituutta puolisen metriä sitten ykköskopan. Mitä tulee vaikkapa vanhan klassikko-Porschen elopainoon uudempaan nähden on siinäkin huomattava ero vanhemman eduksi. Jokainen fysiikan laeista tietävä ymmärtää, että mitä kevyempi urheiluauto, sitä vähemmän voimaa sen kiidättämiseen tarvitaan. Tässä vain yksi syy siihen miksi vanhat urheiluautot ovat usein haluttuja tänäkin päivänä.


Vanhemmista autoissa ei useinkaan löydy ajoapuja kuten luistonestoa, ajonvakautusta tai lukkiutumattomia jarruja. On päivänselvää, että näistä sinänsä varsin hyödyllisistä apuvälineistä on hyötyä kokemattoman uuden kuljettajan alla. Kokenut kuljettaja ei sen sijaan moisia kotkotuksia tarvitse. Autoja rakastava kuljettaja haluaa nauttia autonsa ominaisuuksista ilman, että auto kertoo jatkuvasti miten tulisi ajaa. Kun himottaa driftata, tehdä käkkärikäännös tai kietaista asvaldolle muutamat donitsit niin miksi sitä ei saisi sopivan tilaisuuden tehdä liikenneturvallisuutta vaarantamatta? Kun turvatyynyjäkään ei ole, vanhan auton kuljettaja kuolee kolarissa kuin oikea mies.

Kun ajat kauniina kesäisenä päivänä Tampereen Mustaanlahteen, jossa keskiviikkoisin kokoontuvat moottoripäät, ja parkkeeraat upouuden Corvettesi parkkiin saat varmasti osaksesi ihailevia katseita. Näin ainakin siihen asti, kunnes viereesi lipuu mobilismin puraisema vanhempi herrasmies, jonka vuosimallin 1963 upeasti entisöity kaksiosaisella takaikkunalla varustettu korallinsininen Chevrolet Corvette varastaa kaiken huomion. Juuri tässä piilee vanhan auton omistamisen hienous. Kun tankkaat klassikkoautoasi, tai poistut siitä Prisman parkkipaikalla saat miltei aina juttuseuraa. Kun kuulet lapsen suusta kommentin ”hieno auto”, saa se unohtamaan kuinka autosi alle ilmestyy öljylammikoita, miten vasen tuulilasinpyyhin voi joskus lakata toimimasta tai miksi takakontissa ylipäätään pitää säilyttää useimmin tarvittuja työkaluja. Vanhan auton omistaminen on elämys, jollaista yksikään uusi auto ei voi koskaan tarjota.