Mitä ihmettä tapahtui autojen väriloistolle? Miksi ”tylsät värit” ovat niin haluttuja nykyautoissa?

Jokainen Prisman hehtaariparkkipaikalla vaeltanut tietää, että nykyautojen suosituimmat värit tuntuvat olevan hopea ja valkoinen, tai joku tumma vähemmän värikäs. ”Värilliset” autot ovat lähes poikkeuksetta tummaa tai likaisen murrettua värisävyä, josta varsinaista väriloistoa on turha etsiä. Onko 80-luvun alku tullut takaisin, vai mitä ihmettä ihmisten värimaulle on tapahtunut?

Kun katsoo vanhoja kuvia tai filmejä 50- tai 60-luvuilta ei voi olla huomaamatta toinen toistaan koreampia autojen värisävyjä. Aivan pelkästään kyseessä ei ole muodin oikut. Noilla vuosikymmenillä käytettiin nykytiedon mukaan ympäristölle myrkyllisiä emali- ja akryylilakkapohjaisia automaaleja, joilla saatiin halutessa upeita väriloistoja aikaan. Nykyisissä sallituissa metallivärisävyissä tuntuu monesti olevan tärkeää katsella sitä hyvässä valaistuksessa. Näin se naapurin uudenkarhea tylsänhopeanharmaa Mersukin voi täydessä auringossa muuttua… no, vähemmän tylsänharmaaksi. Tuleehan näin maalin flake-hileet paremmin esiin.

Pienemmissä autoluokissa on totuttu varmimmin näkemään pirteämpiä värisävyjä, sillä näitä autoja useammin ostavat nuoret eivät ole niin ennakkoluuloisia värien suhteen. Toinen ryhmä on tietenkin kalliit urheiluautot, joiden omistajat haluavat värivalinnallaankin varastaa huomion.


Onko siis enää turha haaveilla katseet vangitsevasta 70-luvun alun signaalisinisestä, joka syvällä sähkönsinisellä sävyllään on kuin heijastuma valtameren koralliriutalta? Tai 50-luvun kaksivärisestä Chevroletista, jossa leikitellään tummemmalla ja vaaleammalla vihreällä iloisesti sisustaa myöden? Toivomme on niissä uuden auton ostajissa, jotka uskaltaisivat valita muutakin kuin sen kaikkein suosituimman värisävyn.

Minkä värin sinä ottaisit autoosi, jos se olisi vain sormen napsautuksen päässä?

Amerikan Long Beachilla 60-luvun alussa eivät vielä kaikki halunneet ajaa valkoisella autolla.