Mitä tehdä kun näkee liikenteessä rattijuopon? Tässä takana ajaneen karu video tilanteesta.

Ajat Volvosi kanssa kesäisenä iltana maantiellä tapaamaan tyttöystävääsi Kajaaniin. Jossain vaiheessa huomiosi kiinnittyy edellä ajavaan punaiseen Opel Astraan, jonka nopeus vaihtelee. Välillä auto ylittää keskiviivan, ja seilaa paikoin jopa pientareen puolella. Mieleesi hiipii ajatus mahdollisesta rattijuoposta. Mietit mielessä, mitä tässä tilanteessa oikein kuuluisi tehdä?

Poliisin yksinkertainen vastaus on, että soita 112. Tärkeintä olisi, että löytyisi uskallusta ilmoittaa rattijuoppoepäilyistä viranomaisille. Ilmoituksen voi aina tehdä nimettömänä. Tärkeintä ilmoitusta tehtäessä on kertoa sijainti, sekä epäilyn auton rekisterinumero ja muut tunnistamista helpottavat tuntomerkit. Joskus ilmoituksen tekemistä harkitseva saattaa pelätä joutuvansa tekemisiin mahdollisen rattijuopon kanssa. Tällaisia tapauksia on kuitenkin äärimäisen harvoin, joten tätä ei ole syytä pelätä.

Aina kyse ei ole rattijuoposta. Seilaavaa autoa ei aina ohjaa rattijuoppo, vaan taustalla voi olla myös vaikkapa sairauskohtaus, tai kännykän räplääminen ajon aikana. Ilmoittamaan velvoittaa kuitenkin ainoastaan omatunto, sillä sanktioita ilmoittamatta jättämisestä ei laissa ole erikseen määritelty.


Alta löytyvällä Yhdysvalloissa kuvatulla videolla nähdään, kuinka Camryn kuski hortoilee autonsa kanssa milloin vastaantulevien kaistalla, ja milloin ottaen kontaktia suojakaiteisiin. Perässä ajanut kuljettaja kuvaa törttöilyn videolle, joka lopulta päättyy melkoiseen ilmalentoon ja rysähdykseen. Tarinan opetus on, että kun lähdetään Ale-Pubiin naukkaamaan ohrapirtelöä otetaan alle Liikennelaitoksen kumipyörät.

Katso video tästä: