Myös Massachusettsissa on liukasta – koulubussi valui liukasta tietä pitkin, kuskista tuli matkustaja

Sutton, Massachusetts, Yhdysvallat. Koulubussi yritti aamutuimaan päästä loivassa ylämäessä eteenpäin, mutta peilikirkas asvaltin pintaan muodostunut jää ei antanut armoa.

Videolla nähdään, kun kuljettajasta on tullut matkustaja ja koulubussi valuu holtittomasti alamäkeen, pysähtyen vasta törmättyään henkilöautoon. Ajokelit ovat petollisen liukkaat eri puolilla maailmaa ja jopa niin kutsutuissa lämpimissä maissa ei voi välttyä huonolta säältä.

Videon kuvanneen henkilön leuat loksahtivat selvästi auki, koska hänellä ei ollut juuri muuta sanottavaa, kuin OMG!