Myydään: Upeakuntoinen vuosimallin 1967 Volvo Amazon 122S alkuperäiseltä omistajalta!

Volvon omistajat ja fanit ovat kyllästymiseen saakka kuulleet vitsejä tiiliskivien ja Volvojen aerodynaamisista yhtäläisyyksistä. Pilkalla on toki totuudensiemenensä, mutta lähinnä 60-luvun loppupuolelta jonnekin 90-luvun lopun tietämille. Näinä aikoina nimittäin Volvot olivat laatikkomaisimmillaan muotoilunsa suhteen. Mitä tulee vaikkapa P120-malliin, eli nelioviseen Amazon-lempinimen saaneeseen korimallinsa edustajaan, on laatikkomaisuus autosta mahdollisimman kaukana. Pyöreät muodot ovat suorastaan uhkeat – eihän sitä muutoin olisi kutsuttu samalla nimellä kuin isorintaista naista!

Vähättelijöiden mielestä vuonna 1956 tuotantoon tulleet Amazonit ovat muotoilullisesti vain köyhän miehen kopioita vuoden 1955 Chrysler C-300 –mallista. Todellisuudessa automalleilla ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa, sen verran erilaisista kulkupeleistä on kyse. Toisekseen ainakin allekirjoittaneen mielestä Amazon-mallit ovat valmistajansa muotoilullisesti onnistuneimpia autoja, minkä vuoksi onkin aina suuri ilo ja kunnia nähdä sellainen upeassa alkuperäiskunnossa. Yksi tunnetuimmista Yhdysvaltain autonmyyntipaikoista netissä on Craigslist, josta ainakin jutun kirjoitushetkellä on vielä myynnissä vuosimallin 1967 122S-malli alkuperäiseltä omistajaltaan!


Kuvissa Volvo näyttää melkein kuin autotehtaalta juuri rullanneelta. Se sijaitsee Coloradossa, ja sen omistaja on ostanut sen uutena Kaliforniasta. Tämä Amazon on myynnissä nyt sen elämänsä toisen kerran. Sisätilat ovat yhtä houkuttelevan näköiset kuin ulkomuotokin. Ei ole vaikea uskoa myyjän väitteitä, että autoa on aina vaalittu ja huollettu säännöllisesti. Kliseinen autonmyynti-ilmoituksen teksti ”täysin ruosteeton yksilö” vaikuttaisi kerrankin pitävän paikkansa. Omistajan mukaan autoa ei ole myöskään koskaan kolaroitu millään muotoa.

Istuimet ovat peitetty penkinpäällisillä, joten näiden kuntoa ostaja ei pelkistä kuvista pääse näkemään. Ohjaamossa kaiken pitäisi kuitenkin toimia niin kuin kuuluukin mukaan lukien alkuperäinen radio. Konehuoneessa pauhaa nelisylinterinen motti, jota käskytellään nelivaihteisen lattiakepin välityksellä. Takatuuppari-Vollen mittarissa on 140 000 mailia, eli 224 000 kilometriä, ja se käynnistyy, kulkee ja pysähtyy hienosti. Ainoa asia, mikä aiheuttaisi myynti-ilmoituksessa ainakin Suomessa kitkeriä kommentteja, on auton pyyntihinta 11 000 dollaria, mikä euroissa tekee hieman vajaan kymppitonnin. Vaan ostakoon halvempaa halajava sen ruosteisemman ja kolhuisemman yksilön, ja rakentakoon siitä itselleen yhtä hyvän!

Katso Volvon myynti-ilmoitus tästä!