Nyt on vanhalla Sierralla hintaa – vuoden 1987 Cosworth RS500:sta maksettiin lähes 130 000 €

Aikanaan hyvin futuristisen näköinen Ford Sierra esiteltiin Taunuksen seuraajaksi vuonna 1982. Modernin pyöreästä ulkokuoresta huolimatta kuorten alla oli edelleen edeltäjästä tuttua takavetotekniikkaa, millä rauhoiteltiin perinnetietoisimpia Ford-kuskeja. Sierran pohjalta kehitettiin myös lähes legendaariseen maineeseen kohonnut ”siipicossu” RS Cosworth, jolla osallistuttiin mm. rallin MM-sarjaan ja Saksan DTM-ratasarjaan.

Tuolloin kilpa-autoista piti tehdä vielä katuversioita, ja niinpä Sierra Cosworthin RS500-ratamallistakin luotiin katumalli kilpurin luokittelemiseksi. Virittäjävelho Cosworthin kehittämästä kaksilitraisesta turbonelosesta irrotettiin ratatykeissä noin 500 hevosvoimaa, ja astetta pidemmälle viedyillä virityksillä teholukema saatiin nostettua jopa 570 heppaan.


RS500:n katuversiossa potkua oli ”vain” 224 hevosvoimaa, ja maksimivääntöä myllystä irtosi vajaat 280 newtonia Garrettin turbon ansiosta. Nämä lukemat olivat kuitenkin varsin kunnioitettavia kultaisella 1980-luvulla, ja Sierra Cosworth RS500 pinkaisi niiden turvin vain 6,2 sekunnissa nollasta sataan. 246 km/h:n huippunopeuskin jäi vain karvan verran maagisesta 250 km/h:n lukemasta, joten Cosworth RS500 on edelleen melko ripeä peli.

Kadulle tarkoitettuja RS500:ia valmistettiin vain mallinumeron kertomat 500 kappaletta, ja suurin osa niistä oli mustia. Autoa sai myös valkoisena sekä Moonstone-sinisenä, ja yksi ainoa yksilö tuli tuotantolinjalta harmaana. Cosworth RS500 on erityisesti Isossa-Britanniassa melkoisen kulttiauton maineessa, ja auton hinnat ovat kohonneet aivan eri sfääreihin tavallisiin Sierroihin verrattuna.

Silverstone Auctions -huutokauppakamari myi äskettäin mustan RS500:n vuodelta 1987. Autosta maksettu hinta kohosi lopulta vajaaseen 115 000 puntaan, eli lähes 130 000 euroon. Huimalta kuulostava summa selittyy sillä, että brittiyksilö oli lähes virheetön. Sen mittarissa oli vain vajaat 11 000 mailia, eli reilut 17 tuhatta kilometriä.

Auto oli ollut ilmeisesti pitkään käyttämättömänä, ja niinpä sille oli tehty viime vuonna iso huolto. Sierra oli saanut uudet nesteet sekä hihnat, ja myös akku ja bensatankki oli vaihdettu. Näitä lukuun ottamatta auto oli täysin alkuperäinen, ja jopa renkaat olivat taatusti kovettuneet Dunlopit vuodelta 1987. Ostaja sai auton mukana vielä siitä pois vaihdetut alkuperäiset osat, käyttöohjekirjat ja kaiken kukkuraksi kesäkuulle 1990 päivätyn parkkisakon!