Oho – Opel esitteli takavetoisen pikkusportin konseptin

Opelin imago oli jossakin vaiheessa aivan pohjamudissa, mutta merkin uusi johtaja Karl-Thomas Neumann on saanut puhallettua perinteikkääseen autonvalmistajaan aivan uutta henkeä. Ensiksi Opelin mainetta lähdettiin muuttamaan mm. räväkän mainonnan avulla, mutta selvää oli, että myös tuotteet täytyy saada mainoslauseita vastaavalle tasolle. Viime aikoina Opel onkin esitellyt varsin vakuuttavia autoja, ja esimerkiksi uusi Astra edustaa aivan luokkansa kärkeä.

Opel_2

Hyvät ja järkevät autot eivät kuitenkaan riitä, vaan Opelin mallistoon täytyy saada myös tunteita herättäviä menopelejä, jotka tekevät ihmeitä automerkin imagolle. Opel teki menneinä vuosikymmeninä hienoja sporttimalleja, mutta viime vuosina ne ovat loistaneet poissaolollaan merkin valikoimassa. Karl-Thomas Neumann lupaili kuitenkin äskettäin, että Opel paljastaisi Geneven autonäyttelyssä jotakin sellaista, mitä siltä ei ole totuttu odottamaan. Vahvojen huhujen mukaan kyse oli 60- ja 70-lukujen GT-pikkusportin henkiin herättämisestä.


Huhut osoittautuivat todeksi, kun Opel paljasti tänään uuden GT-konseptinsa. Tällä kertaa totuus on kuitenkin taruakin ihmeellisempää, koska auto onkin etukeskimoottorinen takavetosportti! Uuden GT:n uumoiltiin pohjautuvan Astran etuvetoiselle perusrakenteelle, mutta konsepti seuraakin uskollisesti takavetoisen klassikkoesikuvansa jalanjälkiä. Huhujen mukaan konseptiautoa seuraisi tuotantomalli muutaman vuoden päästä, ja sekin saattaa olla takatuuppari. Jos näin käy, on pakko nostaa hattua GM:lle. Esimerkiksi Astran etuvetorakenteen käyttäminen olisi nimittäin huomattavasti edullisempaa ja yksinkertaisempaa.

Opel_3

GT Conceptissa on suorastaan klassiset urheiluauton mittasuhteet, eli pitkä nokka ja lyhyt perä. Nokassa on selviä viittauksia taannoiseen Monza-konseptiin, kun taas kylkiprofiilia hallitsevat silmiinpistävä punainen raita, punaiset eturenkaat ja oviin sulautuvat sivuikkunat. Viimeksi mainitut ovat tyypillistä konseptihöttöä, mutta mahdollinen tuotantomalli on jo helppo nähdä niiden alta. Puhdaslinjaista perää dominoivat keskeltä takapuskuria työntyvät tuplaputket, ja auto näyttää istuvan todella tanakasti tiessä.

Konseptissa on toki muutamia nykytrendin mukaisia jippoja, kuten ovenkahvojen virkaa hoitava kosketuslevy ja sivupeilittömyyden mahdollistava kamerateknologia. Nämä jäävät kuitenkin sivuseikoiksi, koska tärkeintä GT:ssä on suorastaan vanhanaikainen ajamisen hauskuus. Siitä kertovat omaa kieltään takavedon ja etukeskimoottorin lisäksi mm. mekaaninen tasauspyörästön lukko ja sekventiaalinen vaihteisto. Kun auto on pieni ja kevyt, hauskanpitoon ei tarvita massiivista hevosvoimamäärää. GT Conceptissa onkin vain litran kokoinen kolmipyttyinen turbokone, joka tuottaa 145 heppaa. Alle 1000 kilon painoisen auton pitäisi kiihtyä näillä tehoilla alle kahdeksassa sekunnissa nollasta sataan, ja huippunopeuttakin luvataan 215 km/h. Vaikuttaa siis siltä, että mm. Mazda MX-5 ja Toyota GT86 voivat saada varteenotettavan kilpailijan Saksasta.

Opel_4