Onko seuraava Skoda Yeti vain VW Tiguan valepuvussa?

Skodalla on ollut kova vauhti päällä jo monta vuotta, ja nyt tšekkimerkki on panostamassa entistä enemmän jatkuvasti suosiotaan kasvattaviin katumaastureihin. VW Tiguaniin pohjautuva Skoda Kodiaq esitellään muutaman kuukauden päästä, ja auto on se verran kookas, että sitä saa myös seitsemänpaikkaisena versiona. Kodiaqin perusrakenne on yhteneväinen Volkkarin kanssa, mutta tyyli on täysin omanlaista. Tiguanistakin on suunnitteilla vastaava pidempi malli, mutta se saadaan myyntiin vasta ensi vuoden aikana.

Skodan mallivalikoimaan on kuulunut jo usean vuoden ajan kompakti Yeti-niminen katumaasturi, joka on kohta malli-ikänsä päässä. Niinpä seuraajaa on odoteltu jo kovasti, ja sen on oletettu näyttävän pitkälti Kodiaqin kaltaiselta. Volkswagen-konserni on kuitenkin joutunut tekemään rajuja säästötoimenpiteitä päästöskandaalin jälkimainingeissa, ja monet mallit ovat lopetusuhan alla tai jo valmiiksi kehitettyjä uusia autoja ei ole tuotu markkinoille. Myös Yetin seuraaja näyttää nyt joutuneen säästökuurin uhriksi.

Yeti_2


Julkisuuteen putkahti nimittäin salavalokuvia ilmiselvästä Volkswagen Tiguanista, jossa on kuitenkin Skodan nokka. Vaikuttaisi siis siltä, että uusi Yeti onkin badge engineering -tyyliin tehty säästömalli, jossa on haluttu hyödyntää olemassa olevia rakenteita mahdollisimman pitkälle. Tšekkimerkki kehitti jo vastaavalla tavalla Roomsterin seuraajan VW Caddyn pohjalta, mutta tämä klooni ei tullut koskaan markkinoille.

Sekin on tietysti mahdollista, että Tiguania käytetään vain testimuulina uuden Yetin tekniikan testauksessa. Tällaiset muulit ovat kuitenkin useimmiten vain sinne päin kasattuja virityksiä, joista huomaa heti niiden perimmäisen tarkoituksen. Valokuvaajan linssiin bongattu naamioitu Tiguan näyttää sen sijaan lähes valmiilta autolta, johon Skodan nokka on integroitu täysin saumattomasti. On hankala uskoa, että Skoda olisi nähnyt näin suurta vaivaa yhden testiprototyypin vuoksi.

Yeti_3

Jos uusi Yeti on tosiaankin vain Tiguan valepuvussa, autojen välille muodostuu melkoisen tiukka kilpailutilanne VW-konsernin sisällä. Skoda voidaan toki asemoida mm. varusteidensa ja laatuvaikutelmansa osalta hieman vähemmän arvokkaaksi kuin Volkkari, mutta kuinka moni ostaja olisi valmis maksamaan ekstraa Tiguanista, kun lähes saman auton saisi halvempana Skodan merkillä varustettuna. VW-konserni on kylläkin harrastanut vastaavaa politiikkaa isojen tila-autojen ja miniautojen osalta, mutta todella suurten myyntilukujen katumaastureiden kohdalla badge engineeringissä on omat riskinsä.

Yeti_4