Onko tässä ensi kauden maailmanmestaruusauto – Hyundai esitteli uuden WRC-tykkinsä

Hyundai palasi rallin MM-sarjaan muutama vuosi sitten pitkän poissaolon jälkeen. Korealaismerkki on väläytellyt viime aikoina hyvillä suorituksilla, mutta sekään ei ole voinut mitään Volkkarin ylivoimalle. VW ilmoitti kuitenkin pari viikkoa sitten jättävänsä koko WRC-sarjan päästöskandaalin jälkimainingeissa, joten nyt taivas voi olla auki Hyundain rallitiimille. Korealaiset ylsivät tällä kaudella valmistajien sarjassa toiselle sijalle, eli mestaruus on itsestäänselvä tavoite.

Korealaismerkki kisasi vielä tällä kaudella i20-pikkuauton nelioviseen malliin perustuvalla kilpurilla, mutta sen päivät ovat luetut. Hyundai paljasti nimittäin ensimmäisenä valmistajana ensi vuoden rallitykkinsä jo nyt, ja korimalli on vaihtunut i20:n kaksioviseen versioon, jota Hyundai kutsuu komeasti coupeksi.

hyundai_3


Korimallin muuttumisen lisäksi uusi i20 WRC on entistä aggressiivisemman näköinen, koska säännöt sallivat kaudella 2017 aiempaa muhkeammat levikkeet ja spoilerit. Ne tuovat mieleen jopa legendaarisen B-ryhmän kulta-ajat 1980-luvulta, ja ralliautojen tehotkin nousevat nykyisestä 300 hepasta 380 hevosvoiman tasolle 1,6-litraisen koneen turbon ilmankuristimen suurenemisen myötä.

hyundai_2

Tallin kuskeina jatkavat Thierry Neuville, Hayden Paddon ja Dani Sordo. Belgialainen Neuville ylsi tällä kaudella kakkoseksi kestomestari Sébastien Ogierin jälkeen, ja Paddon sekä Sordo valloittivat nelos- ja viitossijat. Korealaismerkin lähtökohdat vaikuttavat siis mainioilta ensi kautta ajatellen, mutta mestaruuden jahtaamisessa on vielä yksi iso mutta.

Tittelin neljä kertaa peräkkäin voittanut Ogier on nimittäin vapailla markkinoilla, ja hän on kova luu lyötäväksi lähes autossa kuin autossa. Ranskalaiskuskista ovat kiinnostuneita niin Fordeja ajattava M-Sport kuin myös WRC:hen tehdastalleina palaavat Citroën ja Toyotakin. Hyundain tilanne on sen sijaan lyöty lukkoon, mutta allekirjoitetut sopimukset eivät välttämättä paina paljon vaakakupissa, jos autonvalmistajan isot pomot haluavat Ogierin leipiinsä.

hyundai_4