Onko tässä kaunein Volkkari – CC:n seuraaja Arteon esitellään keväällä Genevessä

Volkswagenin muotoilua on moitittu usein liiankin konservatiiviseksi, mutta merkki on tehnyt silloin tällöin myös tyylillisiä irtiottoja tutusta ja turvallisesta peruslinjastaan. Yksi niistä on vuonna 2008 esitelty neliovinen coupé Passat CC, jonka nimi muuttui pelkäksi CC:ksi faceliftin yhteydessä. Tavallinen Passat uudistui jo pari vuotta sitten, mutta CC:stä ei ole nähty vielä uutta mallia.

Sitä enteilevä Sport Coupe Concept GTE -niminen konseptiauto esiteltiin jo toissakeväänä Genevessä, ja kovasti tutkielman oloinen testiprototyyppikin on tarttunut jo useaan otteeseen salavalokuvaajien linsseihin. Nyt Volkkari julkaisi uuden neliovisen coupén tuotantomallista ensimmäisen virallisen tiiserikuvan ja paljasti samalla sen nimen. CC:n seuraaja on ristitty Arteoniksi, eli entistä persoonallisempi nimi korvaa hieman steriililtä kuulostavan kirjainsarjan.

Toinen suuri muutos koskee auton korimallia, koska moniovinen coupé muuttuu pienellä takaluukulla varustetusta porrasperästä viistoperäiseksi luukkuperäksi. Korimalli on siis täsmälleen sama kuin konsernisisar Audi A5 Sportbackissa ja mm. BMW 4-sarjan Gran Coupéssa. Linjat vaikuttavat tyylikkäiltä, ja auton nokalla pitäisi olla kolmiulotteisiin ledivaloihin sulautuva iso maski viimevuotisen konseptin malliin. Uudessa Arteonissa on myös karmittomat sivulasit taattuun coupé-tyyliin.


VW lupaa, että auto tarjoaa käytännöllisyyttäkin kauniiden muotojen lisäksi. Iso takaluukku tarjoaa tähän hyvät edellytykset, ja sisällä pitäisi olla mukavan väljät oltavat ainakin ulkomittojen perusteella. Arteon asemoidaan Volkswagenin mallistossa Passatin yläpuolelle, ja se toimii myös merkin henkilöautojen lippulaivana Euroopan markkinoilla, kun Phaetonin tuotanto on jo lopetettu.

Arteon nähdään koko komeudessaan tai kauneudessaan ensi keväänä Genevessä, eli Sport Coupe Concept GTE on muuttunut tuotantomalliksi tasan kahdessa vuodessa. Myyntiin auto saadaan kesän kuluessa, ja moottorivalikoima lienee pitkälti sama kuin tavallisessa Passatissa. Uudesta neliovisesta coupésta tulee siis varmasti tarjolle myös GTE-niminen pistokehybridi, jollainen konseptikin oli.

arteon