Onko uudessa Alfa Romeo Giuliassa turvallisuusongelmia?

Alfa Romeo on yksi maailman legendaarisimmista automerkeistä, mutta viime vuosina sillä ei ole mennyt kovin hyvin. Alfan varalle on tehty monia suuria suunnitelmia, mutta niistä on valitettavan harvoin tullut mitään kouriintuntuvaa. Kaikki tämä tuntui kuitenkin muuttuvan viime kesänä, kun uusi Giulia esiteltiin. Alfa Romeo oli polkaissut käytännössä tyhjästä täysin uuden takavetoisen sporttisedanin, joka oli saatu kehitettyä ennätysajassa omassa rauhassa, mutta emoyhtiö FCA:n täydellä tuella.

Giuliasta paljastettiin ensin vain Quadrifoglio-niminen huippumalli, joka esiteltiin suurelle yleisölle viime syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä. Tuolloin merkki ilmoitti, että auto tulisi kotimarkkinoillaan myyntiin vielä ennen vuodenvaihdetta. Tästä aikataulusta kuitenkin livettiin, ja sportti-Giulian myynnin aloitusta jouduttiin lykkäämään puolella vuodella. Quadrifoglio on BMW M3:n ja kumppaneiden kanssa kilpaileva tehotykki, ja suurempia ostajaryhmiä kiinnostavien Giulian perusmallien lanseerausta on jo odoteltu kovasti.

Tavallisen sukankuluttajan ulottuvilla olevat versiot piti alun perin saada kauppoihin jo tämän vuoden maaliskuussa, mutta tästäkään tavoitteesta ei tullut mitään. Viimeisimmän tiedon mukaan Giulian perusmallit paljastetaan noin kuukauden kuluttua Geneven autonäyttelyssä, mutta myyntiin ne tulevat vasta myöhemmin. Alfa Romeo kertoi alun perin, että viivästys johtuu mm. Giulian turvajärjestelmien ja jousituksen hienosäädöstä.


Nyt Automotive News -julkaisu sai kuulla Alfan alihankkijoilta, että taustalla olisi ollut paljon suurempia ongelmia. Näiden lähteiden mukaan Giulia ei olisi täyttänyt Fiat Chrysler Automobilesin standardeja konsernin omissa etu-, sivu- ja takatörmäystesteissä. Tämä olisi johtanut siihen, että auton rakenteita piti suunnitella uusiksi, ja niinpä myynnin aloituksen viivästyminen kuulostaa varsin loogiselta seuraukselta. Alfa Romeon edustaja ehti kuitenkin jo kiistää törmäystesteissä paljastuneet ongelmat amerikkalaiselle Road & Track –lehdelle, joten alihankkijoiden väitteiden todenperäisyydestä ei ole täyttä varmuutta.

Giulia ei ole Alfan ainoa uusi malli, joka on myöhässä. Merkki ilmoitti alun perin tuovansa markkinoille keskikokoisen crossoverin, kompaktiluokan Giuliettan seuraajan, ison sedanin, kaksi muuta crossover-mallia ja kaksi erikoisautoa vuoden 2018 loppuun mennessä, mutta tätä aikataulutavoitetta on nyt lykätty vuoden 2020 puoliväliin asti. Viivästysten taustalla on Alfan säästökuuri valmistuksen ja tuotekehityksen suhteen sekä Kiinan markkinoiden epävarma tilanne. Tilannetta pelastamaan on nyt palkattu Ferrarin entinen pääinsinööri Roberto Fedeli, joka ehti olla BMW:llä töissä vajaat puolitoista vuotta ennen paluutaan italialaiskonsernin palvelukseen.