Pienoismalli vuosi Renaultin tärkeimmän uutuuden julkisuuteen etuajassa – uusi Clio näyttää tältä

Renault Clio on kuulunut jo 1990-luvun alusta merkkinsä tärkeimpiin malleihin, ja viime vuosinakin se on vastannut valtaosasta Renaultin myynnistä. Nykyisen Clion menestys on perustunut ainakin osittain muotoiluun, koska ranskalaismerkin syömähammas on harvinaisen hyvän näköinen pikkuauto. Clion linjat ovat kestäneet hyvin aikaa, mutta tekniikkansa osalta auto on kuitenkin alkanut jo kaivata päivitystä uudempien kilpailijoiden joukossa.

Vuonna 2012 esitelty neljännen sukupolven Clio on aivan elinkaarensa loppumetreillä, ja seuraaja piti jo esitellä. Uutuuden lanseerausta päätettiin kuitenkin lykätä Renault-Nissanin pääjohtaja Carlos Ghosnin pidätyskohun vuoksi, vaikka auto on käytännössä valmis. Viidennen sukupolven Cliolle tehdään parhaillaan viimeisiä talvitestejä, ja todennäköisin esittelypaikka on maaliskuussa ovensa avaava Geneven autonäyttely.

Vaikka seuraavaa Clioa mainostetaan täysin uudeksi, sen perustana käytetään kuitenkin nykymallista tutun CMF-pohjalevyn edelleen kehitettyä versiota. Perusmallia vauhdittaa ilmeisesti 0,9-litrainen pikkuturbo, ja hieman enemmän tehoa kaipaaville tarjotaan yhteistyössä Daimlerin kanssa kehitettyjä 1,3-litraisia turbokoneita. Lisäksi Clion pellin alle saa 1,3-litraista bensaturboa ja 48 voltin sähköjärjestelmää hyödyntävän miedon hybridin, ja täyssähkömallistakin on liikkunut huhuja. Myös kuuma RS saa todennäköisesti jatkoa, mutta sen voimanlähde on vielä kysymysmerkki. Sama koskee myös dieseleiden tulevaisuutta Clion nokalla.


Uutuuden muotoja ei sen sijaan tarvitse enää arvailla, koska 1:43-kokoinen pienoismalli vuosi ne julkisuuteen pahasti etuajassa. Näin on käynyt aiemmin myös esimerkiksi Audille, Citroënille ja Volvolle, joten promopienoismallien valmistamisessa ennen oikean auton lanseerausta on omat riskinsä. Pienoismallin kuvan perusteella Clio jatkaa tutulla linjalla, ja esimerkiksi takaovien kahvat on edelleen integroitu ovien karmeihin. Myös sivuikkunalinja näyttää kovin tutulta, kun taas nokka muistuttaa pitkälti nykyistä Meganea.

Clionkin keulalla komeilevat puskuriin asti ulottuvat päiväajovalonauhat, ja maskiin integroitu Renaultin logo vaikuttaa entistä isommalta. Sporttihenkeä edustavat etupuskurin isot ilmanottoaukot ja antrasiitinharmaat vanteet. Pienoismalli onkin tehty Clion uuden RS Line -mallin pohjalta, joka korvaa ilmeisesti Renaultin mallistossa nykyisen GT Linen. RS Line toimii urheilutyylisenä varustetasona, kun taas aidot hot hatchit jätetään jatkossakin RS-alabrändin heiniksi. Sporttisuuden vastapainona toimii kakkostason autonomisen ajamisen teknologia, jonka uusi Clio tuo ensimmäistä kertaa pikkuautoluokkaan.