Pikkubussinkaan ei tarvitse olla tylsä – tätä VW Multivania vauhdittaa Porsche 911 Turbon tekniikka

Volkswagen Multivan on toiminut jo vuosikausia Transporteriin pohjautuvien pikkubussien ylellisimpänä versiona tehtaan jäljiltä. Suomen autoverotus on huolehtinut tehokkaasti siitä, että Multivaneja ei ole näillä leveysasteilla juuri näkynyt. Suurin osa täkäläisistä luksusbusseista on paikallisten verhoomojen jäljiltä, mutta Keski-Euroopan markkinoilla Multivan toimii usein vaihtoehtona arvokkaamman pään katumaasturille tai tila-autolle.

Multivan on varustettu erillisistuimilla ja takamatkustamon kasaan taittuvilla pöydillä, joten se sopii myös firmojen edustusbussiksi ja liikkuvaksi toimistoksi. Suurempaa ajamisen hauskuutta auto ei sen sijaan tarjoa, koska maksimissaan seitsemänpaikkaisen pikkubussin moottorivalikoima koostuu lähinnä nelipyttyisistä dieseleistä. Volkkarin pikkubussien tekniikanvaihdoilla on kuitenkin pitkät perinteet, jotka ulottuvat Porschen bokserikuutosilla varustettuihin takamoottorimalleihin asti.

Nykyinen Multivan on sen sijaan etumoottorinen ja pohjimmiltaan etuvetoinen, mutta tämäkään ei ole mikään este innokkaimmille tuning-pajoille. Nettiin putkahti nyt Berliinissä toimivan TH Automobilen luomus, joka näyttää ulospäin suhteellisen tavalliselta mustalta Multivanilta. Matala alusta, isot ja leveät renkaat sekä merkittömän maskin kaltaiset yksityiskohdat kertovat kuitenkin, että auto ei ole ihan vakiokunnossa.


Myös takaluukun avaaminen kertoo, että tässä yksilössä on jotakin erikoista. Tavaratilan pohja on nimittäin oudon korkealla, mille on looginen selityksensä. Multivan on nimittäin muutettu takavetoiseksi, ja kontin lattian alla möyryää 997-korisesta Porsche 911 Turbosta lainattu 3,6-litrainen tuplaturbokuutonen. Sitä on vielä terästetty GT2:n ahtimilla, joten huipputeho kirjataan komeasti 580 hevosvoiman lukemaan.

Potku välitetään kuusipykäläisen manuaalin kautta pelkästään takapyörille, mutta nelivetokin olisi mahdollista toteuttaa. Se vaatisi tosin kokonaan uuden autoyksilön rakentamisen, eli tämä auto pysyy takatuupparina jatkossakin. Teholukemaa voidaan sen sijaan kasvattaa jopa 800 heppaan, joiden turvin pikkubussin pitäisi jo poistua paikalta melkoisen ripeästi.

Tekniikan ohella myös sisustaa on viilattu. Multivanissa on nyt kuusi erillisistuinta, ja ne on verhoiltu kahdensävyisellä ruskealla nahalla. Etujakkarat on lainattu 911 Turbosta, ja sama koskee myös rattia, osaa keskikonsolin napeista sekä mittaristoa. Se on onnistuttu integroimaan niin hienosti Volkkarin kojelautaan, että kokonaisuuden voisi luulla olevan tehtaan jäljiltä. Tällä kaikella on luonnollisesti hintansa. Auto on nimittäin myynnissä, ja siitä pyydetään noin 140 000 euroa. Summa ei kuulosta pieneltä, mutta Porsche-bussin rakentaminen on kuulemma niellyt yli 250 000 euroa.