Pormestari päätti muuttaa risteyksen liikennemerkkejä vakavin seurauksin

Serpukhovin kaupungissa Venäjällä, pormestari päätti muuttaa risteyksen liikennemerkkejä ja seuraukset olivat arvattavissa. Lukuisia kolareita, kiitos muuttuneiden liikennemerkkien.

Miksi pormestari teki näin? Saamamme tiedon mukaan pormestari perusteli asiaa sillä, että hän halusi rauhoittaa risteystä muuttamalla liikennemerkkien paikkaa, jolloin risteyksen väistämissäännöt menivät uusiksi. Videon nettiin postanneen venäläisen mielestä syy on kuitenkin pintaa syvemmällä. Pormestarit saavat kertoman mukaan lahjusrahoja jokaisesta projektista, minkä tilausvahvistuksen he allekirjoittavat.

Venäjällä on kuulemma yleistä, että kaupungeissa tehdään tällaisia pieniä säätöjä jatkuvasti, esim. vaihdetaan liikennemerkkejä ja -valoja, sekä asvaltoidaan teidän useamman kerran vuodessa. Totta tai tarua, emme tiedä, mutta ainakin alla oleva video todistaa, että jotain tässä meni todella pahasti vihkoon.