Porsche suunnittelee uutta hyperautoa – voimanlähteeksi saattaa tulla katukäyttöön sovitettu F1-moottori

Porschen super- tai hyperautojen sarjan voidaan katsoa alkaneen jo 1980-luvun 959:stä, joka kilpaili aikanaan maailman nopeimman sarjavalmisteisen auton tittelistä mm. Ferrari F40:n kanssa. Nelivetoinen ja tuplaturbotekniikalla ryyditetty 959 sai olla pitkään ilman seuraajaa, kunnes Porsche kehitti uuden vuosituhannen puolella upeaäänisellä vapari-V10:llä vauhditetun Carrera GT:n. Sen jalanjälkiä seurasi puolestaan vuonna 2013 esitelty 918 Spyder, jossa turvauduttiin jo hybriditekniikkaan sähköavusteisen V8:n myötä.

918 Spyderiakaan ei ole valmistettu enää muutamaan vuoteen, joten Porsche-fanit odottelevat jo kieli pitkällä merkin seuraavaa hyperautoa. Porsche on satsannut viime aikoina voimakkaasti sähköistymiseen esimerkiksi uunituoreen Taycanin myötä, ja myös seuraavasta hyperautosta piti alun perin tulla täyssähköinen. Autosta haluttiin tehdä jopa suorituskykyisempi kuin merkin Formula E -kilpurista, mutta tästä tavoitteesta ei valitettavasti tullut mitään. Hyperautossa aiottiin käyttää seuraavan sukupolven solid state -akkuteknologiaa, joka ei ole kuitenkaan tarpeeksi valmiilla tasolla sarjatuotantoon lähivuosinakaan.


Niinpä Porschella ollaan todennäköisesti päätymässä jälleen hybridiratkaisuun, joka kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta. Saksalaiset suunnittelivat muutama vuosi sitten paluuta F1-sirkukseen LMP1-sarjasta vetäytymisen jälkeen, ja tätä tarkoitusta varten kehitettiin F1-sääntöjen mukainen hybriditekniikalla höystetty turbo-V6. Lopulta Porsche päätti kuitenkin panostaa sähköformuloiden Fornula E -sarjaan F1:n sijasta, mutta voimanlähteen kehitystyötä jatkettiin tästä huolimatta.

Porschen moottoriurheilupomo Fritz Enzingerin mukaan LMP1-projektin 40 insinöörin kehitystyön hedelmänä syntynyt F1-moottori voisi toimia kisakäytön sijasta merkin seuraavan hyperauton voimanlähteenä. Tekniikan monimutkaisuutta piti kuitenkin karsia hieman, ja esimerkiksi pakokaasuista sähköenergiaa talteen ottava MGU-H-järjestelmä sai ilmeisesti lähtöpassit. Sen sijaan voimanlähde saisi katukäytössä kätevän latausmahdollisuuden pistokkeesta. Moottoriprojektin suhteen ollaan jo niin pitkällä, että valmista voimanlähdettä koekäytetään parhaillaan testipenkissä.

Testien tarkoituksena on analysoida myllyn sarjatuotantomahdollisuuksia. Jos F1-pohjaiselle koneelle näytetään vihreää valoa, Porschen seuraavasta hyperautosta tulisi myöskin formulatekniikkaa hyödyntävän Mercedes-AMG Onen pahin kilpailija. Porschen sähköautoprojekteista vastaava Stefan Weckback kertoi muutaman kuukauden takaisessa Frankfurtin autonäyttelyssä, että saksalaiset saattavat hyödyntää yhdessä kroatialaisen sähkösuperautospesialisti Rimacin kanssa kehitettyä tekniikkaa. Siitä ei ole varmuutta, tarkoitettiinko tällä nyt jo ilmeisesti kuopattuja solid state -suunnitelmia vai F1-pohjaista hybridivoimanlähdettä.