Porsche uudisti Macan Turbon – entistä pienemmästä turbokuutosesta irrotetaan nyt 440 hevosvoimaa

Vaikka Porsche on edelleen imagoltaan ennen kaikkea urheiluautomerkki, leijonanosa sen myynnistä on jo pitkään tullut katumaastureista. Porschen SUV-valikoima käsitti aluksi vain ison Cayennen, mutta se sai viitisen vuotta sitten seuraa pykälää pienemmästä Macanista. Macan nousi pian merkkinsä myydyimmäksi malliksi, mikä johtuu varmasti myös auton hinnasta. Macan ei ole halpa, mutta se on kuitenkin edullisin Porsche.

Macan sai noin vuosi sitten kevyen faceliftin, jossa retusoitiin enemmänkin katumaasturin peräpäätä. Takavalojen väliin tuli mm. nelivetoisista 911-malleista tuttu kapea ledinauha, ja samalla sisustaakin päivitettiin modernimmalla tietoviihdejärjestelmällä. Malliston huippuversiona toimiva Turbo jäi kuitenkin odottelemaan vielä omaa kasvojenkohotustaan. Sen vuoro koitti nyt, ja päivitetty Turbo tuodaan suuren yleisön silmien eteen parin viikon päästä ovensa avaavassa Frankfurtin autonäyttelyssä.


Turbon erottaa vähäväkisimmistä Macaneista mm. neljästä pakoputkenpäästä, niiden välissä komeilevasta hillitystä diffuusorista, kattospoilerista ja hienosäädetystä etupuskurista. Myös kyljen suojalistat ovat korinväriset, ja 20-tuumaiset vanteet edustavat Turbon omaa designia. Sisustan herkkuihin kuuluvat mm. 18 suuntaan säädettävät sporttipenkit etumatkustajille, 14 kaiuttimella varustettu Bosen äänentoistojärjestelmä, alcantara-pintainen kattoverhoilu ja tietoviihdejärjestelmän entistä isompi, eli 10,9-tuumainen kosketusnäyttö. Lisävarusteena tarjolla on myös älypuhelimen langaton latausmahdollisuus.

Pellin alla tapahtuneen uudistukset ovat kuitenkin tärkeämpiä. Turbossa aiemmin käytetty 3,6-litrainen pannu on saanut tehdä tilaa 2,9-litraiselle tuplaturbo-V6:lle, joka on jo tuttu Cayennesta, Panamerasta ja mm. Audi RS 4:stä. Macan Turbossa siitä irtoaa 440 hevosvoiman huipputeho, ja maksimiväännöksi kerrotaan 550 newtonmetriä. Voima välitetään nelivedolle seitsemänvaihteisen PDK-kaksoiskytkinautomaatin kautta.

Jos autoon ruksii lisävarustelistalta Sport Chrono -paketin, turbo-SUV pinkaisee nollasta sataan vain 4,3 sekunnissa. Huippunopeuttakaan ei ole rajoitettu tavalliseen saksalaistapaan 250 km/h:n lukemaan, vaan Macan Turbo saa kiitää parhaimmillaan 270 km/h:n vauhtia. Suorituskyvyn lisäksi autossa on panostettu hidastuvuuteen. Jarrulevyt on pinnoitettu volframikarbidilla, jonka pitäisi kuulemma parantaa levyjen kestävyyttä sekä jarruvastetta, ja myös jarrupölyn määrän pitäisi vähentyä jopa 90 prosentilla. Lisähintaan tarjolla ovat myös hiilikuitukeraamiset jarrut, ja sama koskee säädettävää ilmajousitusta sekä ajo-ominaisuuksia kohentavaa Porsche Torque Vectoring Plus -järjestelmää.