Porschen sähköauto herättää kiinnostusta – Taycanista tehty jo viisinumeroinen määrä ennakkotilauksia

Porschen ensimmäinen sähköauto, Taycan, on herättänyt jo ennen myyntiin tuloaan melkoista kiinnostusta, sillä autosta on tehty valmistajan mukaan jo yli 20 000 ennakkotilausta.

Kaikki tilaajat ovat maksaneet ennakkoon 2500 euron suuruisen varausmaksun, joka hyvitetään auton hinnassa, mikä tulee olemaan noin 120 000 euron tuntumassa. Lyhyellä matematiikalla Porsche on siis kerännyt 50 miljoonaa euroa, ennen kuin ensimmäinenkään auto on liikkeessä, saati sitten asiakkaalla. Rahamäärällä valmistaa noin nelisensataa Taycania, joten se on mukava pesämuna Porschen kassaan.

Porsche ei ole julkistanut kaikkia Taycanin teknisiä tietoja, mutta autonvalmistaja on vahvistanut 500 kilometrin toimintamatkan (NEDC). Taycanin teho on 600 hevosvoiman luokkaa ja se kiihtyy 0-100km/h noin 3,5 sekunnissa. Taycan on Porschen mukaan sporttisin ja teknisesti kehittynein koskaan tehty Porsche.


Yhdysvaltalaiset asiakkaat saavat Taycanin mukana kolmen vuoden ilmaiset lataukset, ja nähtäväksi jää, koskeeko sama myös eurooppalaisia asiakkaita. Euroopan alueella tulee olemaan 49 000 Taycan-yhteensopivaa latauspistettä.