Porschen sähköauton “kansanmalli” julkaistiin – Taycan 4S maksaa Suomessa noin 115 000 euroa

Porsche esitteli viime kuussa järjestetyssä Frankfurtin autonäyttelyssä täysin puhtaalta pohjalta kehitetyn Taycan-sähköautonsa, joka kuului koko show’n suurimpiin tähtiin. Neljän vuoden takaista Mission E -konseptia varsin uskollisesti seuraava Taycan tuotiin julkisuuteen huippuversioiden, eli hieman hassusti nimettyjen Turbon ja Turbo S:n voimin. Kumpikaan niistä ei ole pakokaasuahdinta nähnytkään, mutta suorituskyky on vähintään Turbo-tasoa 680:n tai 761 hevosvoiman huipputehon myötä.

Jo Frankfurtissa oli tiedossa, että hieman vähempiväkiset mallit seuraavat perässä vielä tämän syksyn aikana. Nyt vuorossa on Turbojen alle mallistohierarkiassa sijoittuva Taycan 4S, jossa siinäkään ei tarvitse potea varsinaista tehon puutetta. Overboost-toiminnolla kuskin oikean jalan käskettävänä on nimittäin parhaimmillaan 530 heppaa, ja Performance Battery Plus -nimisen paketin myötä lukema kasvaa peräti 571 täyssähköiseen hevoseen.


Uutuudessa on vakiona 79,2 kWh:n kokoinen akkupaketti, joka tarjoaa optimiolosuhteissa 405 kilometrin toimintasäteen. Aiemmin mainittu Performance Battery Plus -paketti tuo kuitenkin mukanaan isomman 93,4 kWh:n akun, jonka pitäisi mahdollistaa parhaimmillaan 462 kilometrin toimintamatka WLTP-standardin mukaan mitattuna. Vakioakuilla maksimilatauskapasiteetiksi kerrotaan 225 kW, kun taas Performance Battery Plus -versio mahdollistaa 270 kilowatin lataustehon.

Molemmat mallit pinkaisevat nollasta sataan tasan neljässä sekunnissa, ja huippunopeus on rajattu monien saksalaisten polttomoottoriautojen tavoin 250 km/h:n lukemaan. Taycan 4S:n voimalinja on samankaltainen kuin Turbo-versioissa, eli molemmilla akseleilla on oma sähkömoottorinsa. Niiden myötä autoon saadaan mallimerkinnän mukainen neliveto, ja taka-akselille on integroitu vielä kaksipykäläinen vaihteisto sekä kiihtyvyyttä että huippunopeutta optimoimaan.

Ulkoa 4S:n erottaa omaa designia edustavista 19-tuumaisista vanteista, jotka on optimoitu aerodynaamisesti. Niiden takana piilevät punaiset jarrusatulat, ja myös etu- sekä takahelmoja on viilattu kevyesti Turbo-versioihin nähden. Ohjaamo on pitkälti ennallaan, eli kuskin edessä kaartuvaa täysin digitaalista mittaristoa täydentävät kojelaudan keskiosan 10,9-tuumainen ruutu ja matkustajan eteen lisähintaan saatavilla oleva näyttö. Osanahkaverhoilu on jo vakiona, ja sama koskee myös kahdeksaan suuntaan sähköisesti säädettäviä mukavuuspenkkejä.

Sähköautoissa Suomen verokarhu jää lähes nuolemaan näppejään, joten Taycan 4S on kotimaan kamarallakin suorastaan edullinen vastaavan suorituskyvyn tarjoaviin bensa-Porscheihin nähden. Saksassa auton hinnat alkavat vajaasta 106 000 eurosta, ja täällä 4S:stä pitää pulittaa noin 115 000 euroa. Myöhemmin luvassa on vielä hieman edullisempi Taycan 4, jonka hinta voi jäädä jopa alle 100 000 euron. Taycan 4S:n tilauskirjat on jo avattu, ja ensimmäiset eurooppalaisasiakkaat saavat autonsa tammikuussa.